Vadelma-kookostuorepuuro

Tuorepuurot ovat kätevä tapa saada nopea aamiainen. Se on myös helppo napata mukaan matkaan jos ei ehdi aamulla syödä. Illalla vaan heittää ainesosat kippoon sekaisin ja antaa turvota yön jääkaapissa. Tuorepuurot tulivat itselleni tutuksi muutama vuosi sitten kun olin hetken aikaa töissä hotellin aamiaisella. Herätyskello soitti aamukolmen jälkeen ja työt alkoivat puoli viideltä. Kotona ei tuohon aikaan viitsinyt syödä, tai jos söin niin aamuyhdeksältä olisin jo tarvinut lounasta. Ateriarytmin sai helposti korjattua sillä, että otti töihin mukaan tuorepuuron ja söi sen tauolla aamukuudelta. Tuorepuuroissa vain mielikuvitus on rajana. Pääperiaate on, että niihin tulee kaurahiutaleita ja jonkin sortin maitoa, tavallista, soijaa, mantelia, kauraa, kookosta. Vaihtoehtoja riittää. Kolmas ainesosa on usein jotakin jämäkämpää tavaraa, kuten jogurttia tai maitorahkaa. Ilmankin kuitenkin pärjää. Lisäksi joukkoon laitetaan jotakin makua tuomaan, tämä voi olla siemeniä, maapähkinävoita, hunajaa, kookosta, banaania, marjoja. Vaihtoehdot jakuvat tässäkin.

Pitkään suosikkipuuroni oli banaanilla, maapähkinävoilla ja auringonkukansiemenillä maustettu puuro. Uuden lempparin löysin kun törmäsin netissä trooppisen tuorepuuron reseptiin. Aluksi söin sitä mangon kanssa, mutta pian huomasin, että vadelma ja kookos sopivat ainakin minun makuuni hyvin yhteen. Reseptiä hiukan muokaten löysin uuden herkkupuuron.

VADELMA-KOOKOSTUOREPUURO (alkuperäinen ohje täältä)
1½ dl kaurahiutaleita (ei pikahiutaleita!)
1½ dl maitoa (itse käytin tavallista rasvatonta)
1 rkl chiansiemeniä
2 rkl kookoshiutaleita
1 rkl hunajaa
1-2 dl vadelmia (lisää puuron päälle aamulla)

Sekoita vadelmia lukuunottamatta kaikki ainekset muovisessa kipossa, johon saat kannen päälle. Laita kansi kiinni ja kippo yöksi jääkaappiin. Aamulla puuro on turvonnut ja sen pitäisi näyttää suurinpiirtein tältä:

Itse syön puuron yleensä suoraan kiposta, mutta sen voi toki siirtää myös lautaselle. Niin minäkin tänä aamuna tein, että sain puurosta hieman kuvauksellisemman. Aamulla sulata pakastevadelmat tai käytä tuoreita jos on. Lisää puuron päälle ja nauti.

Herkullista aamua!

~Susa