Mini on syntynyt

Meidän Mini on vihdoin syntynyt! Blogissa on ollut hiljaista kun en ole vielä saanut aikaiseksi kirjoittaa syntymästä. Moni on tätä postausta varmasti odottanut, sillä huomasin, että heti 1.6 jälkeen sivuilla on ollut normaalia enemmän aktiivisuutta.

Mini 2vrk

Mini syntyi tosiaan lauantaina 1.6. klo: 19.42, täsmällisesti laskettuna päivänä. Synnytys oli helppo ja nopea, kestoksi merkittiin 2h 59min, josta ponnistusvaihe oli 9 minuuttia. Mitään erillistä synnytystarinaa en aio blogiin kirjoittaa, mutta kaikki meni todella hyvin ja sain aivan ihanan kätilön. Mieheni Niko oli synnytyksessä mukana ja hänestä oli suuri tuki, vaikka synnytys helppo olikin. Mini on tosiaan poika, niin kuin meille oltiin ultrassa sanottu. Saimme ultrassa myös paino-arvion, jonka mukaan syntymäpaino olisi n. 3,4-3,5kg. Kontrolli-ultrassa rv 38+6 sen hetkinen paino oli ultraajan mukaan 3,4kg. Oli suuri yllätys, kun Mini syntyi ja painoikin huikeat 4308g. En usko, että hän on mitenkään voinut ehtiä 8 päivässä kerätä 900g painoa lisää, joten ultrassa on täytynyt käydä aikamoinen mittausvirhe. Pituutta hänellä oli 53cm.

Mini 3vrk ikäisenä lähdössä sairaalalta kotiin

Sairaalasta pääsimme kotiutumaan tiistaina iltapäivällä. Tarkoitus oli päästä lähtemään kotiin jo maanantaina, mutta lääkäri kuuli Minin sydämessä pienen sivuäänen, joten jouduimme vielä jäämään. Tiistaina aamulla 9 aikaan samainen lääkäri teki tutkimuksen uudelleen ja sanoi, että edelleen kuuluu hento sivuääni. Odottelin kärsimättömänä erikoislääkäriä, joka saapui vihdoin puoli 2 aikaan. Erikoislääkäri kuunteli sydäntä pitkään monesta kohtaa ja sanoi sitten toiselle lääkärille, ettei hän kuule mitään ja käski lääkärin näyttää missä sivuääni kuuluu. Lääkäri kuunteli hetken ja totesi ettei hänkään kuule enää minkäänlaista sivuääntä. Ei mennyt kauaa, kun erikoislääkäri antoi meille luvan lähteä kotiin.

Luka ja Mini

Luka odotti kovasti Minin tapaamista ja hän on ollut todella innoissaan. Pojat kävivät sairaalassa kerran nopeasti Miniä katsomassa. Nyt kotona Luka seurailee Miniä ja kehuu kuinka söötti tämä on. Luka tykkää myös kovasti olla apuna vauvan hoitamisessa. Oliver on kiinnostunut Ministä jonkin verran, mutta ei ole vielä oikein varma miten pikkuveljeen suhtautuisi.

Mini 7vrk

Synnytyksestä on kulunut nyt 8 päivää ja meillä on vielä aikamoista totuttelua uuteen arkeen. Minin huone ehdittiin saamaan melkein valmiiksi, vain pari pikkujuttua jäi. Seuraavaa postausta kirjoittelenkin sitten vihdoin Minin huoneen remontista.

~Susa

Synnytykseen valmistautuminen

RV 37+1

Tänään raskausviikkoja on kasassa 38+2 ja laskettuun aikaan on jäljellä enää 12 päivää. Lasketun ajan lähestyessä ajatukset alkavat myös hiljalleen siirtyä lähenevään synnytykseen.

Viime viikon maanantaina (rv 37+2) oli käynti äitiyspoliklinikalla. Verenpaineet olivat pysyneet sallituissa rajoissa ja kaikki näytti muutenkin hyvältä. Mini viihtyi edelleen sitkeästi viisto-perätilassa ja lääkäri totesi, että eiköhän me tämä kaveri nyt käännetä, kun hän ei itse ymmärrä kääntyä. Lääkäri teki ulkokäännöksen, eli vatsan päältä painelemalla ohjasi vauvaa kääntymään ympäri. Kätilö avusti ja seurasi ultralla missä vauvan pää liikkui. Ulkokäännöksestä kuulee välillä kauhutarinoita, että se sattuu hurjasti ja sen jälkeen on vatsa mustelmilla ja pahimmassa tapauksessa vauva kääntyy vielä samantien takaisin perätilaan. Itselle ulkokäännöksestä jäi kuitenkin positiivinen fiilis. Käännös ei sattunut, mutta toki se tuntui hiukan epämukavalta, varsinkin kun Mini pisti aluksi hiukan vastaan. Kohtalaisen nopeasti Mini kuitenkin saatiin kääntymään. Tämän jälkeen jäin vielä puoleksi tunniksi käyrille, jotta varmistettiin Minin voivan hyvin. Ensimmäiseen 20 minuuttiin en tuntenut ainuttakaan liikettä ja ehdein jo vähän huolestua, mutta sitten Mini aloitti kunnon jumppatuokiot. Kaikki oli kunnossa ja pääsimme kotiin. Lääkäri sanoi, että ulkokäännöksen jälkeen saattaisi tulla supistelua tai muuta jomottelua vatsalle. Pari päivää vatsa oli hiukan hellänä oikeasta kyljestä. Totuin siihen, että pää painoi sinne ja yhtäkkiä olikin hassua, kun samassa kohdassa tuntuikin jatkuvasti potkuja. Välillä tunnen ihan selvästi Minin kantapään, joka yrittää puskea vatsan läpi, tai siltä se ainakin tuntuu. Sain vielä tämän viikon perjantaille ajan äitiyspoliklinikalle, jossa varmistetaan, että Mini on pysynyt pää alaspäin. Potkut kuitenkin tuntuvat selvästi ylävatsalla, joten olen todella varma ettei Mini ole kiepsahtanut takaisin perätilaan.

Supistuksia on ollut päivittäin ja joinakin päivinä melko paljonkin. Osa supistuksista on ollut jo hiukan kipeitäkin, mutta ne eivät kuitenkaan ole olleet säännöllisiä ja usein ne ovat hellittäneet, kun on vaihtanut asentoa. Nyt on kiva, että pääsee perjantaina käymään siellä äitiyspoliklinikalla niin näkee samalla reissulla, että ovatko supistukset saaneet jotain aikaiseksi. Aiemmat synnytykset ovat käynnistyneet supistuksilla ja molemmat ovat olleet nopeita, ensimmäinen 5h 11min ja toinen vain 2h 40min.

Ensimmäiseen synnytykseen valmistautuessani olin vain 20-vuotias. Kävimme miehen kanssa sairaalassa pidettävällä synnytysvalmennus -luennolla ja lisäksi luin muutaman kirjan synnytyksestä. Tiesin miten synnytyksen kulku menisi ja luin eri kivunlievitysmenetelmistä. Synnytyksen suhteen en ollut kuitenkaan tehnyt mitään päätöksiä tai varsinaisia suunnitelmia. Ainoa ajatus oli etten ehkä haluaisi epiduraalia. Synnytys eteni nopeasti ja kivut pääsivät yllättämään. Ilokaasulla pääsin pitkälle, mutta sitten kipu alkoi olla kova. En tiennyt yhtään mitä halusin, kunhan kipu vain loppuisi. Epiduraalin laittoa suunniteltiin ja ehdin saada tipan käteen, mutta lopulta aikaa epiduraalin laittoon ei ollutkaan. Jälkikäteen synnytyksestä jäi ihan hyvä olo ja olin tyytyväinen, etten ollut ehtinyt saamaan epiduraalia. Seuraavaan synnytykseen menin melko luottavaisin mielin, ainoa asia mistä olin huolissani oli ponnistusvaihe. Ensimmäisessä synnytyksessä ponnistusvaihe pitkittyi vauvan pään ollessa jumissa ja apuna jouduttiin käyttämään imukuppia. Ponnistusvaihe oli kuitenkin kohtalaisen lyhyt, 18 minuuttia, mutta se kuitenkin tuntui paljon pidemmältä. Toinen synnytys yllätti toden teolla, ponnistuvaihe kesti yhden minuutin ja työntää ehdein kaksi kertaa. Muistan ajatelleeni, että oliko se näin helppoa? Oli se. Mieskin yllättyi miten nopeasti vauva syntyi.

Nyt kolmannen synnytyksen lähestyessä itselläni on ikää ja kokemusta enemmän. Tiedän, että synnytys saattaa olla todella nopea ja kivunlievitystä ei välttämättä ehdi saada. Tiedän kuitenkin mitä kivunlievitystä haluan tarvittaessa käyttää. Oma olo on valmiiksi paljon varmempi, enkä mene tähän synnytykseen yhtä epätietoisena kuin aiempiin. Tässä kohtaa ei voi muuta kuin toivoa, että olisin osannut valmistautua paremmin myös aiemmilla kerroilla. Uskon ettei synnytyksen edetessä itselle iske pahaa paniikkia, vaikka kivut olisivatkin kovat, kun tietää mitä synnytykseltä haluaa. Itse en kirjoittanut varsinaista synnytystoivelistaa, mutta varsinkin ensisynnyttäjänä sellainen olisi ollut hyvä olla. Itse tyydyin muutamaan riviin lomakkeessa, joka täytettiin neuvolassa ja lähetettiin sieltä synnytyssairaalaan. Minusta on loppujen lopuksi aivan se ja sama, että onko kirjoittanut synnytystoivelistan. Tärkeintä on, että itse tiedostaa mitä haluaa.

Synnytykseen valmistautumiseen voi kuulua monia eri asioita. Monesti kuulee sanottavan, että kannattaa levätä mahdollisimman paljon ja tehdä jotain omasta mielestä mukavaa, sekä pakata sairaalakassi valmiiksi. Kohonneiden verenpaineiden ja kovan väsymyksen takia lepäsin paljon, todella paljon. Nyt viikonloppuna olen touhunnut enemmän. Sain vihdoin ja viimein pestyä ja silitettyä kaikki vauvan vaatteet ja muut tekstiilit. Kaikki hankinnat on myös vihdoin tehty vaippoja ja korvikkeita myöden. Sairaalakassi on pakattu niin valmiiksi kuin vain voi ja Minille on kotiutumisvaatteet valittu ja pakattu. Oma olo alkaa olla valmis. Minin huoneen remontti on yhä kesken ja miehelläkin on vielä tämä viikko töitä ennen loman alkua. Elokuvissa olisi vielä tarkoitus miehen kanssa käydä, jos vain ehditään. Tehtävää olisi vielä, mutta kaikki alkaa olla kuitenkin sen verran hyvällä mallilla, että enää ajatus synnytyksen alkamisesta ei stressaa. Tässä alkaa olla viimein henkisesti valmis siihen, että kohta meitä on täällä yksi enemmän.

~Susa