
Viime viikolla tein ensimmäistä kertaa Pätkis-juustokakkua. En ole ikinä oikein innostunut suklaajuustokakuista, vaikka muuten juustokakkuja tuleekin tehtyä paljon. Muistan kerran nuorempana tehneeni suklaajuustokakun, joka maistui enemmänkin kaupasta saatavalta suklaavanukkaalta. Se ei ollut erityisen hyvää, enkä ole sen koommin pelkästä suklaasta juustokakkua tehnyt. Tein kuitenkin jokin aika sitten Pätkis-kuivakakkua, josta sain inspiraation tähän kakkuun. Kakussa ei myöskään ole käytetty liivatetta, joten rakenne on ihanan pehmeä, eikä siitä tullut mieleeni kaupan suklaavanukas. Pätkis-suklaassa itsessään ei ole gluteenia sisältäviä raaka-aineita, mutta pakkauksessa on saattaa sisältää -merkintä, joten se ei välttämättä sovi gluteenia välttävälle.

Itse käytin kakussa, sekä maustamatonta, että vaniljan makuista tuorejuustoa ihan vain siksi, että niitä löytyi valmiina jääkaapista. Kakussa voi käyttää pelkästään maustamatonta tuorejuustoa tai pelkkää vanilja-tuorejuustoa ihan sen mukaan kumpi on enemmän omaan makuun. Pohjaan valitsin vaalean keksin, jossa on mukana suklaata, mutta jos mausta haluaa vielä suklaisemman voi pohjan tehdä myös suklaakekseistä.
Pätkis-juustokakku (gluteeniton, liivatteeton)

POHJA:
150 g gluteenittomia suklaacookie-keksejä (Pirkka)
50 g voita
Pingota leivinpaperi halkaisijaltaan 18-20 cm irtopohjavuoan pohjalle. Tämä helpottaa kakun siirtämisessä tarjoilualustalle. Murskaa keksit ja sulata voi. Lisää voisula keksimurskan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Painele seos tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan täytteen teon ajaksi.
TÄYTE:
1½ pss (210g) Pätkis bites -suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g vanilja-tuorejuustoa
4 dl vispikermaa
Aloita täytteen teko vatkaamalla vispikerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuustot keskenään. Lämmitä Pätkiksiä mikrossa miedolla teholla pienissä erissä, välillä sekoitellen. Pätkikset pehmenevät nopeasti eivätkä ne sula tavallisen suklaan tavoin. Lisää pehmenneet Pätkikset tuorejuuston joukkoon ja vatkaa hyvin. Lisää lopuksi joukkoon vaahdotettu vispikerma ja sekoita kunnolla, että saat tasaisen massan. Ota pohja jääkaapista ja kaada täyte pohjan päälle. Itse vuoraan irtopohjavuoan reunan reunakalvolla ennen täytteen laittamista, jotta saan juustokakun reunasta siistin. Laita kakku jääkaappiin ja anna hyytyä yön yli.
KORISTELUUN:
½ pss (70g) Pätkis bites -suklaata
Minivaahtokarkkeja (Haribo)
Poista hyytynyt kakku vuoasta ja siirrä se tarjoilualustalle. Muista napata pohjan alta paperi pois, kun siirrät kakkua. Poista lopuksi reunakalvo, jos käytit sitä ja koristele kakku haluamallasi tavalla. Itse en tämän kakun koristeluun panostanut sen kummemmin, kun se syötiin ihan vain oman perheen kesken. Kakku maistui kaikille ja myös mieheni piti siitä suuresti, vaikka hän ei makean ystävä juuri olekaan, joten tätä kakkua tulee ehdottomasti tehtyä uudestaankin.
~ Susa