Banaani-siemengranola

Syön usein iltapalaksi maitorahkaa, mutta aina silloin tällöin tykkään herkutella terveellisemmin. Mikään ei ole parempaa iltapalaa kuin maustamaton luonnonjogurtti kera vadelmien ja itsetehdyn banaani-siemengranolan. Rakastun tähän granolaan aina uudestaan ja uudestaan. Ohje on lisäksi helppo ja siihen tulee vain viittä eri raaka-ainetta. Tämä granola myös hakkaa mennen tullen kaupan myslit (ainakin ne joita olen maistanut) ja on parempi vaihtoehto, sillä monet kaupan myslit sisältävät hurjasti sokeria. Banaani tuo tähän makeutta juuri sopivasti, eikä sokeria tarvita.

BANAANI-SIEMENGRANOLA (alkuperäinen ohje täältä)
1 iso ylikypsä banaani
vajaa ½ dl rypsiöljyä
3½ dl kaurahiutaleita
½ dl auringonkukansiemeniä
¼ dl pellavansiemenrouhetta

Muussaa banaani sauvasekoittimella soseeksi, lisää öljy ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon kaurahiutaleet, auringonkukansiemenet ja pellavansiemenrouhe. Sekoita tasaiseksi. Levitä seos uunipellille leivinpaperin päälle ja painele tasaiseksi levyksi. Paista 175°C noin 20 minuuttia. Käännä pari kertaa kypsennyksen aikana. Sammuta uuni ja ota pelti pois. Pilko granola sopivan kokoisiksi paloiksi ja laita pelti takaisin uuniin jälkilämpöön kuivumaan 15-20 minuutiksi. Näin granolasta tulee mukavan rapeaa.

Soseuta banaani sauvasekoittimella. Lisää öljy ja soseuta tasaiseksi.
Lisää loput ainekset joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Painele seos tasaiseksi levyksi leivinpaperin päälle.
Ensimmäisellä kerralla kun käännät granolaa, riko levy muutamaan osaan, niin kääntäminen käy helpommin.
Pilko lopuksi granola sopivan kokoisiin paloihin ja kuivata vielä uunin jälkilämmössä.

Nauti granola vaikka jogurtin ja marjojen kera. Oma suosikkini on ehdottomasti maustamaton luonnonjogurtti ja vadelmat. Niin hyvää!

~Susa

Ruokapäiväkirja viikolta

Mielenkiinnosta päätin seurata syömisiäni viikon ajan. Omasta mielestä ruokailut meni aika kivasti ja tämä viikko oli aikalailla samanlainen kuin muutkin viikot. Poikkeuksena se, ettei tortilloja tule kovin usein syötyä. Tämä oli toinen kerta tänä vuonna. Ruokailuvälit pysyy sopivina useimmmiten vapaapäivinä, mutta työpäivinä ne saattavat välillä venähtää. Töissä ei pääse syömään silloin kuin haluaa, vaan silloin kuin ehtii. Pyrinkin aina ottamaan töihin välipalan, useimmiten smoothien, jonka voi sitten nopeasti nauttia melkein missä välissä tahansa. Pääasiassa syön joka aamu puuron ja hiilihydraatit vain toisella ruoalla, joko lounaalla tai päivällisellä.

MAANANTAI 12.3
9.15
Porkkanapuuro raejuustolla ja saksanpähkinöillä

12.45 Palautusjuoma, 3kpl maissikakkuja
 

15.15 Uunilohta, uunijuureksia, paistettuja sieniä, kaalia ja pinaattia

19.25 Lohisalaatti töissä

22.35 Maitorahka ja ananasmurskaa

Aamupäivällä lähdin tekemään salitreeniä. Palautusjuoman otan yleensä silloin jos tiedän, että ruokapöytään en pääse tunnin sisällä. Palautusjuomana olen käyttänyt Fitfarmin vaniljan makuista heraisolaattia. Salitreenin jälkeen lähdin vielä ruokakauppaan ja uuden blenderin ostoon. Kotiin päästyäni aloin tehdä ruokaa sillä mitään valmista ei ollut. Lounas venähti siis pitkäksi ja tämän korjasin vaihtamalla lounaan ja välipalan paikkaa. Viikonlopun reissun jäljiltä oli vielä jotenkin turvonnut ja ällöttävä olo, joten hiilareita en syönyt muuta kuin aamupuuron.

TIISTAI 13.3
9.25 Vadelma-banaaniuunipuuro (resepti täällä)

13.35 Broilersalaatti töissä, lisänä porkkanaraastetta ja raejuustoa

16.00 Suolakinuskin makuinen skyr, 3kpl maissikakkuja

18.20 Uunilohta, uunijuureksia, paistettuja sieniä, kaalia ja pinaattia

20.40 Kaurapuuroa, vadelmia ja raejuustoa

Töissä oli aamuvuoro ja pääsin neljältä, haukkasin heti silloin skyrin ja muutaman maissikakun. Viideltä alkoi jumppa. Kotona ei ollut valmiina mitään hiilaripitoista, joten söin hiilarit iltapuuron muodossa.

KESKIVIIKKO 14.3
9.05 Kaurapuuroa, jonka joukossa valkuainen, vadelmia ja raejuustoa

14.20 Pinaatti-broilerpyöryköitä ja kasvishöystöä (resepti täällä)

18.15 Vadelma-banaanismoothie (resepti täällä)

21.00 Vadelma-banaaniuunipuuro

Vapaapäivä. Ruoanlaiton aloitin aivan liian myöhään, joten aamupalan ja lounaan väli venyi turhan pitkäksi. Välipalan söin vasta kuuden jälkeen, joten toinen ruoka jäi kokonaan pois. Hiilarit meni taas iltapuuron muodossa.

TORSTAI 15.3
8.25 Kaurapuuroa, jonka joukossa valkuainen, vadelmia ja raejuustoa

12.30 Uunilohta, uunijuureksia, salaattia, pinaattia, kurkkua, paprikaa ja raejuustoa

15.15 Mango-kookossmoothie (resepti täällä)

18.05 Gluteenittomia tortilloja 2kpl, salaattia, pinaattia, kurkkua, tomaattia, 3% fetaa/salaattijuustoa, salsaa ja maustettua jauhelihaa

21.05 Maitorahka ja ananasmurskaa

Vapaapäivä. Ruokailurytmi juuri sopiva. Parin viime päivän aikana hiilarit vähän unohtuneet, joten tortillapäivä ja hiilarien tankkaamista. Itse tykkään heittää tortillat pohjalle, täytteet päälle ja syödä koko homman haarukalla ja veitsellä. Illalla vielä 19.15 jumppa.

PERJANTAI 16.3
8.40 Vadelma-banaaniuunipuuro

11.50 Gluteenittomia tortilloja 2kpl, salaattia, pinaattia, kurkkua, tomaattia, 3% fetaa/salaattijuustoa, salsaa ja maustettua jauhelihaa

15.15 Mango-kookossmoothie

22.25 Pinaatti-broilerpyöryköitä ja kasvishöystöä töissä

01.00 Maitorahka ja ananasmurskaa

Iltavuoro töissä kahteentoista saakka. Suunnitelmana syödä töissä ruoka ja iltapalakin vielä joskus 22-23 välillä. Töissä hirveä kiire ja syömään pääsin vasta myöhään illalla. Ruokailujen väli aivan liian pitkä, 7 tuntia. Iltapala vasta kotona töiden jälkeen.

LAUANTAI 17.3
9.25 Vadelma-banaaniuunipuuro

12.15 Pinaatti-broilerpyöryköitä ja kasvishöystöä, 3kpl maissikakkuja ja polarin 5% juustoa

15.40 Mango-kookossmoothie töissä

20.20 Lohisalaatti töissä

22.40 4kpl maissikakkuja ja polarin 5% juustoa, suolakinuskin makuinen skyr

Pitkä päivä töissä, yhdestä kymmeneen. Smoothie mukana, jottei ruokailuvälit veny hirvittävän pitkiksi.

SUNNUNTAI 18.3
9.30 Vadelma-banaaniuunipuuro

12.50 Jauhelihaa, gluteenitonta makaronia, pakastekasviksia, kurkkua, tomaattia ja raejuustoa

16.05 Mango-kookossmoothie töissä

19.50 Katkarapu-vuohenjuustosalaatti töissä

22.50 Lohilon tuplasuklaan makuinen proteiinijäätelö

Aamupäivällä bodystep tunti, lounasta massuun ja iltavuoroon kolmeksi. Smoothie taas mukana ja ruokailuvälit pysyivät hyvinä. Illalla vielä hiukan herkuttelua ennen dieetin alkamista.

Tänään alkoikin sitten dieetti. Päätin lähteä mukaan Fitfarmin tarjoamaan ilmaiseen kolmen viikon Go Fat Go -ohjelmaan. Musta on ihan huippua, että Fitfarm tarjoaa tälläisen mahdollisuuden ja vieläpä ilmaiseksi. Ensi viikolla olisi vihdoin myös kehonkoostumusmittaus. Nyt tehdään hurjasti duunia kolme viikkoa ja sitten palataan takaisin normaaliin, terveelliseen, mutta ei niin tiukkaan ruokavalioon.

~Susa

TOP 3 Smoothiet

Kävin maanantaina ostamassa uuden blenderin vanhan sanottua sopimuksensa irti. Seisoin Prisman hyllyvälissä varmaan ainakin puoli tuntia vertaillein tehosekoittimia toisiinsa. Siinä sitten eri ominaisuuksia ja tehoja vertailtuani päädyin lopulta Wilfan tehosekoittimeen. En ole ennen kyseisestä merkistä edes kuullut, mutta Wilfalta näytti olevan montaa erilaista vaihtoehtoa. Yksi syy miksi päädyin Wilfaan on se, että tehosekoittimeen saa ostettua erikseen kätevän matkapullon ja erillisen terän jolla pystyy tekemään smoothien suoraan matkapulloon. Matkapulloa en vielä ostanut, mutta sellainen tulee takuuvarmasti vielä hankittua. Kyseisen blenderin malli on Crush GO BBL-1200W. Hintaa Prismassa kyseisellä blenderillä oli 89 euroa. Matkapullo ja terä maksoivat 19,95e. Matkapulloja myytiin myös erikseen ilman terää, pelkän pullon hintaa en tarkkaan muista, mutta veikkaisin sen olleen 10-15 euron välillä. Tehoja löytyy tuo 1200 wattia ja blenderi soveltuu myös jääpalojen murskaamiseen. Tehosekoittimessa on portaaton säätö ja pulssitoiminto. Nyt pari kertaa blenderiä käyttäneenä voin sanoa sen olevan tehokas. Smoothieta tehdessä olen käyttänyt säädön puoliväliä ja hyvin on ainekset menneet sekaisin. Marjat olen laittanut joukkoon suoraan pakkasesta. Vanhan blenderin kanssa sulatin marjoja mikrossa muutaman minuutin. Tämän kanssa ei sulatukselle ole tarvetta ollut.

Uudella blenderillä on kelvannut hurauttaa smoothiet. Itse tykkään simppeleistä smoothieista joihin ei tarvita monia raaka-aineita. Smoothieita voi tehdä monenlaisia ja sekaan voi laittaa oikeastaan mitä vain, mutta minun suosikkini ovat yksinkertaisuudessaan mango-kookos, mustikka-banaani-pinaatti ja vadelma-banaani. Itse käytän smoothien pohjana aina rasvatonta luonnonjogurttia. Vaihtoehtoja on monia, pohjana voi käyttää maitorahkaa, kasvimaitoja, vettä tai tavallista maitoa.

MANGO-KOOKOSSMOOTHIE
2 dl rasvatonta luonnonjogurttia
1 tuore mango TAI 4-5 dl pakastemangoa
2 rkl kookoshiutaleita

Mittaa blenderiin luonnonjogurtti. Kuori ja pilko mango, poista kivi. Vaihtoehtoisesti voit käyttää pakastemangoa. Lisää mango blenderiin. Lisää lopuksi joukkoon kookoshiutaleet. Sulje kansi tiiviisti ja käynnistä blenderi. Blendaa kunnes smoothie on tasaista. Nauti!

MUSTIKKA-BANAANI-PINAATTISMOOTHIE
2 dl rasvatonta luonnonjogurttia
4-5 dl pakastemustikkaa
1-2 kourallista babypinaattia
½ banaani

Mittaa blenderiin luonnonjogurtti. Huuhtele pinaatti ja lisää joukkoon. Pilko banaani siivuiksi. Lisää banaani ja pakastemustikat. Sulje kansi tiiviisti ja käynnistä blenderi. Blendaa kunnes smoothie on tasaista. Nauti!

VADELMA-BANAANISMOOTHIE
2 dl rasvatonta luonnonjogurttia
4-5 dl pakastevadelmia
½ banaani

Mittaa blenderiin luonnonjogurtti. Pilko banaani joukkoon ja lisää lopuksi jäiset vadelmat. Sulje kansi tiiviisti ja käynnistä blenderi. Blendaa kunnes smoothie on tasaista. Nauti!

~Susa

Pinaatti-broilerpyörykät ja kasvishöystö

Vapaapäivinä tykkään käyttää enemmän aikaa ruoanlaittoon. Tykkään muutenkin käyttää mieluummin tuoreita kasviksia, enkä kovinkaan usein käytä pakastekasviksia, vaikka niitä hätävarana aina pakkasesta löytyykin. Pakastevihannekset olisivat huomattavasti nopeampi vaihtoehto varsinkin kiireisiin hetkiin. Kiireen varalta minulta löytyy lähes aina kaapista salaattitarpeet ja jos kotona ei muuta ruokaa ole niin päädyn usein salaattiin. Tänään tein pitkästä aikaa pinaatti-broilerpyöryköitä. Perinteisistä lihapullista en ole koskaan pahemmin välittänyt, mutta broilerin jauhelihasta tulee omaan makuun mukavan kevyet pyörykät.

Pyöryköihin ei kovin montaa ainesta tarvita. Niihin riittää broilerin jauheliha, pinaatti, juustoraaste, sipuli, valkosipuli, suola ja hiukan oliiviöljyä sipuleiden paistamiseen. Itse käytän Polarin 5% juustoa lähes kaikessa. Maukkaammat pyörykät saa käyttämällä vaikkapa parmesaanijuustoa tai ihan vain rasvaisempaa juustoa. Itselleni tämä versio on juuri sopivan makuinen.

PINAATTI-BROILERPYÖRYKÄT
400 g broilerin jauhelihaa
80 g babypinaattia
1 dl juustoraastetta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
oliiviöljyä paistamiseen

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit pannulla oliiviöljyssä, anna jäähtyä. Huuhtele ja kuivaa babypinaatit. Pilko pinaatit pieneksi silpuksi. Sekoita kulhossa broilerin jauheliha, pinaattisilppu, suola, juustoraaste ja jäähtyneet sipulit. Sekoita tasaiseksi massaksi. Muotoile massasta pyöryköitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista uunissa 225°C noin 15 minuuttia. Pyöryköiden kaveriksi sopii hyvin vaikkapa riisi. Itse en ole parina viime päivänä hirveästi hiilareita syönyt, sillä viikonlopun reissun jäljiltä tuntuu ettei kroppa ole niitä kaivannut. Viikonloppuna tuli tankattua hiilareita ihan riittämiin. Kaveriksi tein tomaattista kasvishöystöä. Kasvishöystöä teen aina fiilispohjalta ja heittelen joukkoon milloin mitäkin kasviksia sen mukaan mitä jääkaapista löytyy. Yleensä käytän pelkkää tomaattimurskaa pari purkkia. Tänään kaapissa ei ollut kuin yksi purkki, niin laitoin molempia, tomaattimurskaa ja paseerattua tomaattia. Mikäli makua kaipaa enemmän voi joukkoon hyvin laittaa pippuria, paprikajauhetta, chiliä tai muuta vastaavaa.

TOMAATTINEN KASVISHÖYSTÖ
3 porkkanaa
1 vihreä paprika
1 keltainen paprika
1 punainen paprika
½ kesäkurpitsa
3 herkkusientä (voi laittaa enemmänkin)
1 prk tomaattimurskaa
1 prk paseerattua tomaattia
ripaus suolaa
oreganoa ja basilikaa
oliiviöljyä paistamiseen

Kuori porkkanat. Pilko kaikki vihannekset. Itse laitoin ensin pannulle porkkanat ja paistoin hetken. Seuraavaksi paprikat ja taas paistoin hetken. Sitten sienet, paistoin hetken ja lopuksi lisäsin kesäkurpitsat. Mikäli kaikki kasvikset heittää pannuun samalla kertaa, osa jää koviksi ja osasta tulee aivan liian pehmeitä. Yhteensä kasviksia paistoin noin 15-20 minuuttia, porkkanat olivat kauimmin ja kesäkurpisat vain noin viisi minuuttia. Kaada joukkoon tomaattimurska ja paseerattu tomaatti. Mausta suolalla, oreganolla ja basilikalla. Itse haudutin kasvishöystöä vain reilu viisi minuuttia, koska pyörykät olivat jo tässä kohtaa valmiita. Hauduttaa voi hyvin jopa melkein vartin verran.

Herkullisen ja terveellisen ruoan tekeminen ei ole vaikeaa. Itse suunnittelen ennakkoon viikon ruoat ja teen kauppalapun valmiiksi, jotta muistan ostaa kaupasta kaikki tarvikkeet. Lisäksi varaan kaappeihin ja pakkaseen tarpeita joilla saa kiireessä ja kovassa nälässäkin tehtyä parempia ja terveellisempiä valintoja.

~Susa

Ei kakkua minulle

Maanantaina alkoi talviloma ja sen kunniaksi kävin syömässä jo pari viikkoa himoitsemani broileripastan. Käytiin myös lasten kanssa testaamassa jokin aikaa sitten ovensa avannut Leo’s Leikkimaa. Paikka oli tosi kiva, mutta ruokalista oli kovin suppea ja hampurilaispainotteinen, joten kävimme sitten Rossossa syömässä ja pääsin herkuttelemaan broileripastalla. Tämä herkku ei kyllä petä koskaan.

Tiistaina lähdimme koko perhe laivalle. Ruokailut meni pääpiirteittäin ihan mukavasti. Jonkin verran tuli syötyä leipää, mikä muuten ei ole viime aikoina ruokavaliooni kuulunut. Puuroa jäin kovasti kaipaamaan, koska laivalta ei gluteenitonta puuroa saanut. Tänä aamuna olin niin onnessani jostakin niin yksinkertaisesta asiasta kuin aamupuuro. Muuten söin laivalla salaattia, katkarapuleipää, smoothieta yms. Hiukan poppareita ja yksi sellainen suklaakookospallo tuli syötyä, mutta muuten en herkkuja syönyt.

Viime viikolla törmäsin netissä terveellisempään mangojuustokakun ohjeeseen ja tilasin muutamia siihen tarvittavia juttuja netistä. Paketti saapui postiin tänään ja koukkasin kaupan kautta, jotta saisin tehtyä tuota kakkua. Kaikki alkoi hyvin. Tein pohjataikinan ja levitin sen piirakkavuokaan, sitten aloin tehdä täytettä, joka valmistettiin blenderissä. Oma blenderini on yleiskoneen mukana tullut ja sitä käytetään yhdessä yleiskoneen kanssa. Muutama viikko sitten blenderikannu tipahti lattialle ja siitä lohkesi pieni pala muovia irti. Blenderi oli silti käyttökelpoinen ja olen sillä smoothieitakin tehnyt sen jälkeen. Blenderi piti loppuvaiheessa hiukan hassua ääntä, mutta en välittänyt siitä. Sain täytteen valmiiksi ja irrotin blenderin yleiskoneesta. Arvatkaapa mitä kävi? Blenderin pohja petti alta ja sen jälkeen meidän keittiö ja minä mukaanlukien näytti siltä kuin ruokapommi olisi räjähtänyt. Aluksi otti päähän ja pari kirosanaakin saattoi päästä suusta. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo tilanne oli kyllä melko koominen.

Blenderi selvästi päätti, että ei kakkua minulle. Pienen siivousoperaation jälkeen tein ruokaa ja söin. Katselin piirakkavuoassa olevaa taikinapohjaa ja päätin käväistä uudelleen kaupassa hakemassa lisää rahkaa, raejuustoa ja mangopilttiä. Minähän muuten tekisin tätä kakkua. Ainesten hakemisen jälkeen edessä oli uusi yritys. Tällä kertaa tein täytteen kulhossa sauvasekoittimen avulla ja se jopa onnistui hyvin. Loppujen lopuksi sain kuin sainkin kakun uuniin. Otin kakun uunista ulos ja lähdin salille. Salin jälkeen söin ja jälkiruoaksi otin palan tätä kakkua. Kakku oli kuin olikin oikeasti jopa tosi hyvää. Alkuperäisen reseptin löydät täältä.

Kakun kruunasi netistä tilaamani vähäkalorisempi Salted Caramel -kastike. Oli aika herkkua ja sopii varmasti moneen muuhunkin kuin mangojuustokakun kaveriksi.

Lopulta kaikki meni ihan hyvin ja minä sain kuin sainkin kakkua, joka oli kaiken sähläämisen ja odotuksen arvoinen. Loma on jo yli puolen välin, mutta vielä on lomaa jäljellä. Huomenna olisi aikainen herätys ja edessä seitsemän tunnin ajomatka, kun lähdetään miehen kanssa kaksin viikonloppulomalle Nurmekselle kylpylähotelliin, Break Sokos Hotel Bombaan. Tästä reissusta kirjoittelen sitten ensi viikon alussa.

~Susa