Mini on syntynyt

Meidän Mini on vihdoin syntynyt! Blogissa on ollut hiljaista kun en ole vielä saanut aikaiseksi kirjoittaa syntymästä. Moni on tätä postausta varmasti odottanut, sillä huomasin, että heti 1.6 jälkeen sivuilla on ollut normaalia enemmän aktiivisuutta.

Mini 2vrk

Mini syntyi tosiaan lauantaina 1.6. klo: 19.42, täsmällisesti laskettuna päivänä. Synnytys oli helppo ja nopea, kestoksi merkittiin 2h 59min, josta ponnistusvaihe oli 9 minuuttia. Mitään erillistä synnytystarinaa en aio blogiin kirjoittaa, mutta kaikki meni todella hyvin ja sain aivan ihanan kätilön. Mieheni Niko oli synnytyksessä mukana ja hänestä oli suuri tuki, vaikka synnytys helppo olikin. Mini on tosiaan poika, niin kuin meille oltiin ultrassa sanottu. Saimme ultrassa myös paino-arvion, jonka mukaan syntymäpaino olisi n. 3,4-3,5kg. Kontrolli-ultrassa rv 38+6 sen hetkinen paino oli ultraajan mukaan 3,4kg. Oli suuri yllätys, kun Mini syntyi ja painoikin huikeat 4308g. En usko, että hän on mitenkään voinut ehtiä 8 päivässä kerätä 900g painoa lisää, joten ultrassa on täytynyt käydä aikamoinen mittausvirhe. Pituutta hänellä oli 53cm.

Mini 3vrk ikäisenä lähdössä sairaalalta kotiin

Sairaalasta pääsimme kotiutumaan tiistaina iltapäivällä. Tarkoitus oli päästä lähtemään kotiin jo maanantaina, mutta lääkäri kuuli Minin sydämessä pienen sivuäänen, joten jouduimme vielä jäämään. Tiistaina aamulla 9 aikaan samainen lääkäri teki tutkimuksen uudelleen ja sanoi, että edelleen kuuluu hento sivuääni. Odottelin kärsimättömänä erikoislääkäriä, joka saapui vihdoin puoli 2 aikaan. Erikoislääkäri kuunteli sydäntä pitkään monesta kohtaa ja sanoi sitten toiselle lääkärille, ettei hän kuule mitään ja käski lääkärin näyttää missä sivuääni kuuluu. Lääkäri kuunteli hetken ja totesi ettei hänkään kuule enää minkäänlaista sivuääntä. Ei mennyt kauaa, kun erikoislääkäri antoi meille luvan lähteä kotiin.

Luka ja Mini

Luka odotti kovasti Minin tapaamista ja hän on ollut todella innoissaan. Pojat kävivät sairaalassa kerran nopeasti Miniä katsomassa. Nyt kotona Luka seurailee Miniä ja kehuu kuinka söötti tämä on. Luka tykkää myös kovasti olla apuna vauvan hoitamisessa. Oliver on kiinnostunut Ministä jonkin verran, mutta ei ole vielä oikein varma miten pikkuveljeen suhtautuisi.

Mini 7vrk

Synnytyksestä on kulunut nyt 8 päivää ja meillä on vielä aikamoista totuttelua uuteen arkeen. Minin huone ehdittiin saamaan melkein valmiiksi, vain pari pikkujuttua jäi. Seuraavaa postausta kirjoittelenkin sitten vihdoin Minin huoneen remontista.

~Susa

Laskettu aika

RV 38+2

Laskettu aika, tuo maaginen päivä jona vauvan on määrä syntyä, mutta jolloin vain pieni osa lapsista todella syntyy. Ensimmäinen asia mikä monella on mielessä positiivisen raskaustestin jälkeen on, että koska hän saapuu? Laskettu aika lasketaan viimeisten kuukautisten alkamisesta, mutta ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa tuo saattaa vielä muuttua, vaikkapa epäsäännöllisten kuukautisten takia. Itselläni laskettu aika muuttui ensimmäisen raskauden lisäksi myös tässä. Vain toisessa raskaudessa laskettu aika pysyi ultran jälkeen samana. Laskettu aika on raskaana olevalle tärkeä päivämäärä. Laskettu aika on silloin kuin raskausviikkoja on kasassa 40+0, mutta raskaus saattaa kestää jopa viikoille 42+0. Mitä lähemmäs laskettu aika tulee, sitä hitaammin aika alkaa kulua. Mitä jos raskaus meneekin kaksi viikkoa yli lasketun? Ne päivät jos jotkut, ovat todella pitkiä. Jokainen päivä lasketun ajan jälkeen on yhtä tuskaa. Miksei hän jo synny?

Itse olin onnekas ja esikoisemme Luka syntyi rv 39+5, joten laskettuun aikaan ei edes päästy. Luka syntyi myös sopivasti juuri isänsä syntymäpäivänä. Edellisenä iltana minulta kysyttiin, että no, syntyykös se huomenna? Vastasin, että ei, en usko, ei minulla ole yhtään sellainen olo. No, toisin kävi, poika syntyi ja isä sai huikean syntymäpäivälahjan. Odottaessani Oliveria, olin aivan vakuuttunut, että laskettuun aikaan ei päästäisi. Lukakin oli syntynyt ennen sitä, joten niin syntyisi hänkin. Lopulta tuli laskettu aika, mutta poikaa ei näkynyt eikä kuulunut. Meni päivä, meni toinen. Olin aivan loppu, missä hän oikein viipyi? Lopulta Oliver syntyi kuitenkin vain kolme päivää lasketun ajan jälkeen rv 40+3 ja hän ilmoitteli tulostaan jo etukäteen edellisenä iltana.

Nyt tämä raskaus on siinä vaiheessa, että viikkoja on kasassa 39+3 ja alan olla malttamaton. Laskettuun aikaan on jäljellä 4 päivää. Supistuksia ja epämääräisiä kolotuksia ja jomotuksia on ollut jo pari viikkoa. Supistukset ovat olleet epäsäännöllisiä, mutta osa jopa hiukan kipeitä. Eilen illalla puolestaan supisteli melko säännöllisesti noin viiden minuutin välein melkein puolitoista tuntia, mutta supistukset eivät olleet kipeitä. Jännityksellä odotin, että muuttuisivatko ne kipeiksi, mutta lopulta supistukset loppuivat kokonaan jättäen jälkeensä vain ikävän alaselkäkivun.

Päivät alkavat olla puuduttavan pitkiä ja tuntuu, että olen laittanut kaiken niin valmiiksi vauvaa varten kuin vain voin. Vauvan huoneen remontti on vielä hiukan kesken, mutta olen luottavaisin mielin, että tämän viikon aikana huone saataisiin vihdoin valmiiksi. Mikään maailmanloppu ei ole, jos Mini päättää syntyä ennen huoneen valmistumista, koska aluksi hän nukkuu meidän makuuhuoneessa. Petasin ensikehdon valmiiksi ja alakertaan virittelin pakastimen päälle ”hoitotason”, koska alakertaan ei hoitopöytää mahdu. Hoitopöytä on tarkoitus laittaa yläkertaan Minin huoneeseen, mutta tällä hetkellä se on meidän makuuhuoneessa käyttökelvottomana täynnä tavaraa. Minin huoneen vaatekaappi on vielä kasaamatta, joten tavaroille ei ole juuri nyt mitään muuta paikkaa.

Viime viikon perjantaina käytiin ultrassa ja Mini oli kiltisti pysynyt pää alaspäin ja supistelut olivat myös hiukan kypsytelleet paikkoja, joten nyt ei auta muu kuin odotella synnytyksen alkamista, vaikka se onkin hyvin puuduttavaa.

~Susa

Synnytykseen valmistautuminen

RV 37+1

Tänään raskausviikkoja on kasassa 38+2 ja laskettuun aikaan on jäljellä enää 12 päivää. Lasketun ajan lähestyessä ajatukset alkavat myös hiljalleen siirtyä lähenevään synnytykseen.

Viime viikon maanantaina (rv 37+2) oli käynti äitiyspoliklinikalla. Verenpaineet olivat pysyneet sallituissa rajoissa ja kaikki näytti muutenkin hyvältä. Mini viihtyi edelleen sitkeästi viisto-perätilassa ja lääkäri totesi, että eiköhän me tämä kaveri nyt käännetä, kun hän ei itse ymmärrä kääntyä. Lääkäri teki ulkokäännöksen, eli vatsan päältä painelemalla ohjasi vauvaa kääntymään ympäri. Kätilö avusti ja seurasi ultralla missä vauvan pää liikkui. Ulkokäännöksestä kuulee välillä kauhutarinoita, että se sattuu hurjasti ja sen jälkeen on vatsa mustelmilla ja pahimmassa tapauksessa vauva kääntyy vielä samantien takaisin perätilaan. Itselle ulkokäännöksestä jäi kuitenkin positiivinen fiilis. Käännös ei sattunut, mutta toki se tuntui hiukan epämukavalta, varsinkin kun Mini pisti aluksi hiukan vastaan. Kohtalaisen nopeasti Mini kuitenkin saatiin kääntymään. Tämän jälkeen jäin vielä puoleksi tunniksi käyrille, jotta varmistettiin Minin voivan hyvin. Ensimmäiseen 20 minuuttiin en tuntenut ainuttakaan liikettä ja ehdein jo vähän huolestua, mutta sitten Mini aloitti kunnon jumppatuokiot. Kaikki oli kunnossa ja pääsimme kotiin. Lääkäri sanoi, että ulkokäännöksen jälkeen saattaisi tulla supistelua tai muuta jomottelua vatsalle. Pari päivää vatsa oli hiukan hellänä oikeasta kyljestä. Totuin siihen, että pää painoi sinne ja yhtäkkiä olikin hassua, kun samassa kohdassa tuntuikin jatkuvasti potkuja. Välillä tunnen ihan selvästi Minin kantapään, joka yrittää puskea vatsan läpi, tai siltä se ainakin tuntuu. Sain vielä tämän viikon perjantaille ajan äitiyspoliklinikalle, jossa varmistetaan, että Mini on pysynyt pää alaspäin. Potkut kuitenkin tuntuvat selvästi ylävatsalla, joten olen todella varma ettei Mini ole kiepsahtanut takaisin perätilaan.

Supistuksia on ollut päivittäin ja joinakin päivinä melko paljonkin. Osa supistuksista on ollut jo hiukan kipeitäkin, mutta ne eivät kuitenkaan ole olleet säännöllisiä ja usein ne ovat hellittäneet, kun on vaihtanut asentoa. Nyt on kiva, että pääsee perjantaina käymään siellä äitiyspoliklinikalla niin näkee samalla reissulla, että ovatko supistukset saaneet jotain aikaiseksi. Aiemmat synnytykset ovat käynnistyneet supistuksilla ja molemmat ovat olleet nopeita, ensimmäinen 5h 11min ja toinen vain 2h 40min.

Ensimmäiseen synnytykseen valmistautuessani olin vain 20-vuotias. Kävimme miehen kanssa sairaalassa pidettävällä synnytysvalmennus -luennolla ja lisäksi luin muutaman kirjan synnytyksestä. Tiesin miten synnytyksen kulku menisi ja luin eri kivunlievitysmenetelmistä. Synnytyksen suhteen en ollut kuitenkaan tehnyt mitään päätöksiä tai varsinaisia suunnitelmia. Ainoa ajatus oli etten ehkä haluaisi epiduraalia. Synnytys eteni nopeasti ja kivut pääsivät yllättämään. Ilokaasulla pääsin pitkälle, mutta sitten kipu alkoi olla kova. En tiennyt yhtään mitä halusin, kunhan kipu vain loppuisi. Epiduraalin laittoa suunniteltiin ja ehdin saada tipan käteen, mutta lopulta aikaa epiduraalin laittoon ei ollutkaan. Jälkikäteen synnytyksestä jäi ihan hyvä olo ja olin tyytyväinen, etten ollut ehtinyt saamaan epiduraalia. Seuraavaan synnytykseen menin melko luottavaisin mielin, ainoa asia mistä olin huolissani oli ponnistusvaihe. Ensimmäisessä synnytyksessä ponnistusvaihe pitkittyi vauvan pään ollessa jumissa ja apuna jouduttiin käyttämään imukuppia. Ponnistusvaihe oli kuitenkin kohtalaisen lyhyt, 18 minuuttia, mutta se kuitenkin tuntui paljon pidemmältä. Toinen synnytys yllätti toden teolla, ponnistuvaihe kesti yhden minuutin ja työntää ehdein kaksi kertaa. Muistan ajatelleeni, että oliko se näin helppoa? Oli se. Mieskin yllättyi miten nopeasti vauva syntyi.

Nyt kolmannen synnytyksen lähestyessä itselläni on ikää ja kokemusta enemmän. Tiedän, että synnytys saattaa olla todella nopea ja kivunlievitystä ei välttämättä ehdi saada. Tiedän kuitenkin mitä kivunlievitystä haluan tarvittaessa käyttää. Oma olo on valmiiksi paljon varmempi, enkä mene tähän synnytykseen yhtä epätietoisena kuin aiempiin. Tässä kohtaa ei voi muuta kuin toivoa, että olisin osannut valmistautua paremmin myös aiemmilla kerroilla. Uskon ettei synnytyksen edetessä itselle iske pahaa paniikkia, vaikka kivut olisivatkin kovat, kun tietää mitä synnytykseltä haluaa. Itse en kirjoittanut varsinaista synnytystoivelistaa, mutta varsinkin ensisynnyttäjänä sellainen olisi ollut hyvä olla. Itse tyydyin muutamaan riviin lomakkeessa, joka täytettiin neuvolassa ja lähetettiin sieltä synnytyssairaalaan. Minusta on loppujen lopuksi aivan se ja sama, että onko kirjoittanut synnytystoivelistan. Tärkeintä on, että itse tiedostaa mitä haluaa.

Synnytykseen valmistautumiseen voi kuulua monia eri asioita. Monesti kuulee sanottavan, että kannattaa levätä mahdollisimman paljon ja tehdä jotain omasta mielestä mukavaa, sekä pakata sairaalakassi valmiiksi. Kohonneiden verenpaineiden ja kovan väsymyksen takia lepäsin paljon, todella paljon. Nyt viikonloppuna olen touhunnut enemmän. Sain vihdoin ja viimein pestyä ja silitettyä kaikki vauvan vaatteet ja muut tekstiilit. Kaikki hankinnat on myös vihdoin tehty vaippoja ja korvikkeita myöden. Sairaalakassi on pakattu niin valmiiksi kuin vain voi ja Minille on kotiutumisvaatteet valittu ja pakattu. Oma olo alkaa olla valmis. Minin huoneen remontti on yhä kesken ja miehelläkin on vielä tämä viikko töitä ennen loman alkua. Elokuvissa olisi vielä tarkoitus miehen kanssa käydä, jos vain ehditään. Tehtävää olisi vielä, mutta kaikki alkaa olla kuitenkin sen verran hyvällä mallilla, että enää ajatus synnytyksen alkamisesta ei stressaa. Tässä alkaa olla viimein henkisesti valmis siihen, että kohta meitä on täällä yksi enemmän.

~Susa

Loppuraskauden vaivat

RV 35+5

Tänään raskausviikkoja on kasassa 36+3 ja laskettuun aikaan on jäljellä enää 25 päivää. Viimeinen raskauskolmannes on ollut yhtä vaivaa toisensa perään. Vauvan kasvu ja sitkeä perätilassa pysyminen on aiheuttanut tukalaa oloa. On ollut kovaa närästystä, liitoskipuja, sukkapuikkokipuilua ja selkäsärkyä. Vauvan potkut ovat myös olleet melko epämukavia, koska perätilasta johtuen vauva tietysti potkii todella alas.

Paino on ensimmäisestä neuvolakäynnistä noussut +12,4kg. Lähtöpaino oli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin aiemmissa raskauksissa ja painoa on nyt jo +8kg enemmän kuin silloin kun lähdin Lukaa synnyttämään. Painonnousu aiheutti jo keskiraskaudessa selkävaivoja ja SI-nivelen kipuilua. Selkäsäryt eivät missään kohtaa ole varsinaisesti loppuneet, mutta töistä pois jäänti helpotti kipuja ja kipuiluun tottui. Liikunta on valitettavasti jäänyt lähes kokonaan, koska selkä ei tykkää yhtään rasituksesta ja kipeytyy jo pelkästä lenkillä käymisestä. Uimassa olen jonkin verran käynyt ja se on ollut selälle hyväksi, mutta nyt on uintikin jäänyt. Loppuraskaus ja kasvava kohtu hengästyttää helposti ja enää ei jaksa edes kunnolla uida. Innolla odotan jo, että vauvan syntymän jälkeen pääsee aloittamaan vaunulenkit ja syksyllä toivottavasti uskaltaa taas aktivoida kuntosalijäsenyyden. Matkaa tavoitepainoon on noin -30kg. Stressiä en painon tippumisesta aio ottaa, mutta myöskään ylipainoiseksi en halua jäädä.

Loppuraskaudessa on myös ollut ärsyttäviä pikkuvaivoja, kuten jatkuva vessassa ravaaminen ja väsymys. Yöt olen nukkunut huonosti jo useamman viikon. Yöllä tulee herättyä monta kertaa, huonona yönä jopa 1,5h välein. Aamulla herätessä olo on ollut pirteä, mutta aamupäivällä tai ihan viimeistään iltapäivällä väsymys alkaa vaivata ja päiväunet on täytynyt ottaa lähes joka päivä. Mieliala on läpi koko raskauden ollut hyvä, eivätkä mielialanvaihtelut ole vaivanneet. Vasta ihan viime aikoina on ollut itkuherkyyttä ja ärsyyntymistä pikkuasioista, varsinkin sarkastiset kommentit (etenkin miehen suusta) ovat aiheuttaneet kiukun tunnetta. Välillä oma huumorintajuttomuus jopa naurattaa.

Reilu viikko sitten neuvolassa terveydenhoitaja oli huolissaan hiukan kohonneesta alapaineesta ja käski seurailla verenpainetta kotona. Verenpaineet olivat noususuunnassa, vaikka mitenkään hälyttävät ne eivät vielä olleet. Ajattelin aluksi maanantaina soittaa neuvolaan, mutta viikonloppuna en juurikaan tuntenut vauvan liikkeitä. Mini tuntui kovin vaisulta siihen nähden miten paljon hän normaalisti liikkui. Alapaine oli myös muutamana päivänä mennyt yli 90, joten sunnuntaina illalla päätin oman mielenrauhan vuoksi lähteä sairaalaan näytille. Pääsin hetkeksi käyrille ja verenpaine oli 150/102. Verenpainetta mitattiin 10 minuutin välein kolme kertaa ja paine jatkoi vain nousuaan. Käyrillä olemisen jälkeen lääkäri tuli tekemään ultraäänitutkimuksen. Minillä oli onneksi kaikki kunnossa ja hän myös liikkui hyvin. Viimeisillä neuvolakäynneillä terveydenhoitaja ei ollut osannut sanoa mitään vauvan asennosta, vain sen ettei vauva todennäköisesti ollut vielä pää alaspäin. Ultra paljasti, että mahassa ollaan viisto-perätilassa ja pää on oikeassa kyljessä, mitä olin itsekin arvellut. Painoarvioksi saatiin 3172g, joten myös kasvua on tullut hyvin. Vauvan vointi ei lääkäriä huolettanut, mutta korkean verenpaineen takia jouduin jäämään tarkkailuun yön yli. Yöllä iski voimakas päänsärky ja verenpaine oli pahimmillaan yli 160/110. Sain verenpainetta alentavaa lääkettä ja kipupiikin. Verikokeet olivat kunnossa ja pissanäyte illalla sekä aamulla puhdas, joten raskausmyrkytys saatiin suljettua pois. Hiljalleen myös verenpaineet alkoivat laskea, vaikka olivat edelleen vähän koholla. Lopulta pääsin maanantaina kahden jälkeen kotiin. Nyt täytyy seurailla verenpainetta ja koittaa levätä mahdollisimman paljon. Varsinaista huolta itselläni ei kuitenkaan ole, koska Minillä kuitenkin oli kaikki hyvin. Sairaalassa en ehtinyt olla kuin hiukan vajaa 20h, mutta oli se vaan hirveää. En ole ikinä tykännyt sairaalassa olosta ja nyt vaan vahvistui se, mitä jo synnytystoivelistaan olin kirjoittanut, toive mahdollisimman nopeasta kotiutumisesta.

Ensi maanantaina on jo äitiyspoliklinikalle aika, jos oma vointi vaan pysyy hyvänä, eikä sitä ennen tarvitse ottaa yhteyttä lääkäriin. Oma olo on ainakin ollut parempi. Väsymys vaivaa, mutta verenpaineet ovat nyt pysyneet hyvällä tasolla ja päänsärkykin poissa. Nyt vaan toivotaan, että loppuraskaus sujuu hyvin ja Mini ymmärtäisi itse kääntyä. Aiemmat synnytykset ovat olleet sen verran helppoja ja nopeita ja oma toive on, että myös Mini syntyisi alateitse, eikä sektiota tarvittaisi.

~Susa

Muutto vihdoin takana

Viimeinen viikko on hurahtanut ohi sellaista vauhtia ettei tahdo perässä pysyä. Viime lauantaina saimme uuden kodin avaimet myöhään illalla. Lähdimme heti miehen kanssa kurkkaamaan asunnolle, mutta paljoa ei nähnyt, kun ainoat lamput olivat vessojen peilikaapeissa ja komerossa. Auton perään nappasimme myös ensimmäiset muuttolaatikot. Sunnuntaina suuntasin heti aamusta uudelle asunnolle siivoamaan ja muuttoauto saapui kolmen jälkeen. Tavarat saatiin nopeasti kannettua sisälle, mutta niiden paikoilleen saaminen olikin sitten toinen juttu. Vielä illalla poikien tullessa kotiin, oli asunto aikamoinen pommi. Maanantai meni siivotessa vanhaa kotia ja iltapäivällä kävimme luovuttamassa avaimet. Stressitaso laski kummasti heti, kun sai toisen asunnon pois ja pystyi keskittymään vain yhteen asuntoon. Tarkoitus oli tiistaina saada uusi koti siihen kuntoon, että voisin viimein siivota paikat kaikesta muuttopölystä, mutta iltapäivällä vietettiin vauvakutsujani.

Aluksi ajattelin, että vauvakutsut tulevat huonoon väliin, mutta teki yllättävän hyvää päästä hetkeksi pois muuttokaaoksesta ystävien seuraan. Vauvakutsut eivät tulleet yllätyksenä, sillä anoppini onnistui pilaamaan yllätyksen möläyttämällä kutsuista minulle sunnuntaina. Kutsujen ajankohtaa en tiennyt, mutta senkin onnistui mieheni minulle kertomaan. Kaikesta huolimatta vauvakutsut olivat ihanat ja minulla oli todella kivaa. Kaverit olivat järjestäneet todella hienot kutsut ja kaikki ruoat olivat todella hyviä tortillapitsoista täytekakkuun ja supersöpöihin kuppikakkuihin. Kutsuilla oli kivaa ohjelmaa ja lahjaksi Minille sain vaippakakun ja muistoksi kutsuista kirjan, jonne vieraat saivat kirjoittaa terveisiä, sekä Minille, että minulle. Kirjaan kirjattin myös veikkaukset Minin syntymäpäivästä, painosta, pituudesta ja nimestä. Kirja on todella kiva muisto ja siihen on helppo itsekin kirjoittaa vaikka synnytyksestä ja vauva-ajasta, koska tilaa jäi hyvin.

Keskiviikon aikana alkoivat viimeisetkin tavarat löytää paikkansa ja sain vihdoin siivottua. Viimein pääsi mittailemaan ja suunnittelemaan, että mitä kaikkea täytyisi vielä hankkia. Meille tuli isona yllätyksenä, että kolmesta makuuhuoneesta vain yhdessä oli vaatekaapit valmiina. Kahdessa muussa makuuhuoneessa oli vaatekaapit silloin kun käytiin asuntoa katsomassa, mutta kaapit eivät olleet kiinteät, joten entiset asukkaat olivat vieneet ne mukanaan. Torstaina kävimme hakemassa Kodin Terrasta uuden ison jääkaapin jääkaappi-pakastimen tilalle. Totuin isoon jääkaappiin, enkä mitenkään pärjää enää pienellä, kun tuntuu ettei sinne mahdu yhtään mitään. Keittiössä haasteita on tuonut myös kaappitila. Enää leivontatavarani eivät mahdu nätisti kaappiin, vaan jouduin laittamaan tavarat huomattavasti pienempään tilaan ylähyllyille. Omat haasteensa on tuonut myös induktioliesi, jonka takia lähes kaikki kattilat ja pannut menevät vaihtoon. Nyt alkaa kuitenkin muutosta ja remontista johtuva stressi olla selätetty, kun on selvillä mitä kaikkea kotona tarvitsee tehdä. Seuraavaksi edessä on vain suunnitelmien toteutus. Laskettuun aikaan ei ole enää jäljellä kuin 8 viikkoa, mutta toivottavasti saamme siihen mennessä kaiken valmiiksi. Voin muuten sanoa, ettei ihan heti tee mieli muuttaa uudestaan, varsinkaan raskaana.

Vielä on uudessa kodissa monta juttua vaiheessa, mutta paikka tuntuu jo kodilta. Myös pojat ovat tykänneet kovasti uudesta kodista ja varsinkin taloyhtiön pihasta. Alle sadan metrin päässä on myös leikkipuisto ja ulkona onkin vietetty aikaa huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Meillä on myös todella kiva takapiha ja iso terassi, joka on suurimmaksi osaksi katettu. Kesällä tulee varmasti vietettyä paljon aikaa takapihalla grillaten ja kesästä nauttien. Keskiviikkona päästin pojat ensimmäistä kertaa ikinä keskenään pihalle leikkimään, nyt kun piha on huomattavasti turvallisempi kun lähellä ei mene isoa autotietä ja ikkunasta näkee pihaan. Siivosin sillä aikaa, kun pojat leikkivät ulkona. Aluksi kävin kurkkimassa ikkunasta varmaan minuutin, korkeintaan kahden välein. Tilanne oli itselle jollakin tapaa pelottava. Jotenkin sitä ei vaan ole vielä sopeutunut ajatukseen, että pojat alkavat olla jo niin isoja, että heidät voi päästää keskenään pihalle. Luka kuitenkin aloittaa syksyllä koulun, joten kai se on vaan uskottava, että pojat eivät ole enää pieniä.

Kotona emme mitään kovin isoa remonttia tee, vaan ainoa huone joka menee uusiksi on Minille tuleva lastenhuone. Kirjoittelen siitä sitten ihan omaa postausta ja laitan kuvia, kun saamme huoneen valmiiksi. Laminaatit kävimme laittamassa jo tilaukseen ja maalin värinkin valitsin jo. Tapetti täytyisi vielä löytää, koska ajattelemaani tapettia ei saa enää mistään. Lisäksi olisi tarkoitus maalata portaat, mutta ainakaan tällä erää emme remontoi muuta. Meillä on ihan tarpeeksi hommaa muutenkin, sillä ostoslistalla on sisustusjuttuja, kuten lamppuja, mattoja ja verhoja. Ikean reissua olen suunnitellut parin viikon päähän. Eiköhän me tästä lopulta kuitenkin hyvä saada.

~Susa