Minin syntymä ja sen tajuaminen, että kuinka nopeasti aika kulkee eteenpäin, aivan kuin huomaamatta, on saanut minut miettimään asioiden tärkeysjärjestystä. Kolmen lapsen kanssa joutuu väkisinkin miettimään asioita uudesta näkökulmasta. Elämä on tällä hetkellä suuntautunut kotiin ja niin sen kuuluu ollakin. Välillä täytyy kuitenkin muistaa ottaa pieniä irtiottoja, jotta itse jaksaa paremmin. Jos itsestään ei pidä huolta, miten sitä muka jaksaa pitää muistakaan huolta? Oma aika jää vähiin pienten lasten kanssa ja silloin kun sitä omaa aikaa on, pitää miettiä mitä haluaa eniten sillä omalla ajalla tehdä. Mikä sillä hetkellä tuottaa eniten mielihyvää itselle? Olen oppinut kuuntelemaan kehoani ja sen minulle lähettämiä viestejä. Tekemään asioita, jotka tuottavat minulle mielihyvää. Olen aina ollut huono keskittymään nykyhetkeen ja elämään hetkessä, olemaan aidosti läsnä. Nyt olen tietoisesti yrittänyt opetella keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Kaikkea ei vaan voi hallita ja asiat eivät aina suju suunnitelmien mukaan.
Viime viikonloppuna olimme serkkuni häissä koko perhe ja tätä varten kävin kampaajalla värjäämässä hiukseni. Tarkoitus oli käydä ennen ristiäisiä, mutta yhtäkkiä havahduin ja tajusin, että häät olisivat ennen ristiäisiä. Tukkani oli aivan hirveässä kunnossa, koska raskausaikana en halunnut hiuksiani värjätä. Rentoutuminen kampaajalla teki todella hyvää ja kaiken lisäksi minulle järjestetyillä vauvakutsuilla sain vielä 50 euron lahjakortin kampaajalle, joten itselle maksettavaa ei jäänyt kovinkaan paljoa.
Seuraavaksi juhlitaan sitten meidän rakasta Miniä, joka saa nimen 28.7. Olemme niin tottuneet kutsumaan häntä Miniksi, etten tiedä osaammeko edes kutsua häntä nimellä. Nimi on miehen kanssa sovittu, mutta minä sen kyllä oikeastaan päätin ja mies antoi sille hyväksyntänsä. Meillä on ollut tapana ettei lasten nimiä olla paljastettu ennen ristiäisiä. Edes isoveljille Minin tulevaa nimeä ei olla kerrottu, jotta se pysyisi salassa kasteeseen saakka.
Luka on Minin syntymästä saakka ollut todella kiinnostunut Ministä ja halunnut auttaa vauvan hoidossa. Oliverille isoveljeksi tuleminen oli aluksi hiukan vaikeaa, mutta nyt hänkin jo osallistuu Minin hoitoon mielellään ja on ylpeä isoveli.
Raskauden aikaiset selkäkivut ovat olleet riesana jo esikoista odottaessani, enkä ole tässäkään raskaudessa niiltä välttynyt, vaan päinvastoin, ne ovat vaivanneet enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Toki minulla on nyt myös painoa enemmän kuin aiemmin. Painan jo tässä kohtaa raskautta enemmän kuin silloin, kun menin synnyttämään esikoista.
Esikoista odottaessa olin 19-vuotias, eikä minulla ollut juurikaan tietoa raskauden vaikutuksesta selkään tai sen aiheuttamista ongelmista. Minua on jäänyt ärsyttämään, ettei minulle silloin kerrottu tukivyön käytöstä tai muutenkaan neuvottu kääntymään fysioterapeutin puoleen. Minulle sanottiin työterveyshuollossa vain, että jos selkä vaivaisi raskauden jälkeen, niin se kannattaisi kuvata. Muistan myös erään mieslääkärin töksäyttäneen minulle, että raskaus ei ole sairaus. Töistä jouduin vastahakoisesti jäämään pois 4 kuukautta ennen laskettua aikaa. Loppuaika töissä oli sitä, että tein töitä pari päivää ja olin sairaslomalla viikon, kävin taas kokeilemassa pari päivää töissä ja olin taas sairaslomalla viikon. Kotiin jäätyäni selkä oli parempi, eikä minulla käynyt mielessäkään enää siinä kohtaa hakea apua selän ongelmiin. Synnytyksen jälkeen selkä ei enää vaivannut. Tulin uudelleen raskaaksi esikoisen ollessa vain muutaman kuukauden ikäinen. Tässä raskaudessa painoa tuli kuitenkin huomattavasti maltillisemmin ja koska olin esikoisen kanssa kotona pystyin toimimaan selän kanssa ilman, että se juurikaan vaivasi.
Tämän raskauden alkupuolella osasin jo odottaa, että selkä alkaisi vaivaamaan jossakin vaiheessa. Olin yllättynyt, kun vielä joulukuun puolen välin paikkeilla selkä ei ollut vihoitellut lainkaan. Iloitsin kuitenkin turhan aikaisin, sillä selkäkivut iskivät kuin salama kirkkaalta taivaalta vain muutama päivä joulun jälkeen raskausviikolla 18. Aloin heti selän vaivatessa hankkia tietoa erilaisista tukivöistä ja tutkin eri vaihtoehtoja. Päädyin tilaamaan netistä SI-niveltä tukevan Nordicaren Mamma Fix -tukivyön. Tukivöitä on mahdollista saada myös apuvälinelainaamosta äitiysneuvolan kautta. En halunnut kuitenkaan jäädä odottelemaan ja tiesin ettei tukivyö minun kohdallani olisi turha ostos, joten päätin hankkia heti oman. Hinta oli toimituskulujen kanssa hiukan vajaa 40 euroa, mikä ei minusta ollut edes paha hinta, kun on kyse omasta hyvinvoinnista. Kalliimmat vyöt saattavat maksaa jopa satoja euroja.
Tukivyöstä oli apua ensimmäiset kaksi viikkoa. Sitten minulla alkoi pidempi työputki (6 päivää töitä, 1 vapaa, 5 päivää töitä) ja selkä ei enää kestänyt menossa mukana. Viime viikonlopun tein töitä hammasta purren ja ajattelin, että jotenkin on nyt selvittävä vapaisiin saakka. Ilman panadolia en olisi töistä selvinnyt. Työpäivistä ei ehtinyt lainkaan palautua. Perjantain iltavuoron jälkeen mennessäni lauantaina aamuvuoroon oli oloni kuin katujyrän alle jääneellä. Vihdoin tuli maanantai ja kahden päivän vapaat. Selkä vaivasi kuitenkin edelleen ja keskiviikkona ei auttanut muu kuin mennä työterveyslääkäriin hakemaan sairaslomaa. Työterveyslääkäri oli iloisesti yllättynyt siitä kuinka hyvin olin ottanut asioista selvää. Lääkäri kurkkasi alaselkää ja totesi heti, että selässä on havaittavissa selkeä puoliero. Olin tavallaan helpottunut, että kivuille löytyi selkeä syy. Sain sairaslomaa tämän viikon ja jäin odottamaan fysioterapeutin aikaa.
Maanantain ja tiistain olin pärjännyt kotosalla ilman särkylääkettä, vaikka selkä jonkin verran vaivasikin. Keskiviikkona selkä otti kuitenkin taas kunnolla nokkiinsa, kun kävelin poikien kanssa muutaman sata metriä lähipuistoon. Puistoon meno sujui vielä kohtalaisen hyvin, mutta kotimatka oli täyttä tuskaa. Kipu säteili jonkin verran myös jalkoihin ja alaselkä tuntui olevan tulessa. Kävely oli hidasta ja katkonaista. Viimeiset 100 metriä tekivät niin kipeää, että itkua sai pidätellä. Kotiin päästessä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa särkylääkettä.
Tänään oli vihdoin odotettu aika fysioterapeutille. Sain jumppaohjeita, jotka sekä vahvistavat, että rentouttavat selkää. Koin käynnin hyödylliseksi, mutta jäin ehkä kuitenkin kaipaamaan enemmän tietoa, varsinkin siitä puolierosta. Raskausaikana puolierolle ei tehdä mitään vaan selän tilannetta kannattaa katsoa paremmin sitten synnytyksen jälkeen. Pienellä jännityksellä odotan ensi viikkoa ja töihin menoa. Selän tilanne tuskin helpottuu mihinkään, varsinkin kun vatsa kasvaa ja paino nousee. Tarkoituksena olisi kuitenkin saada olotila siedettäväksi, että selän kanssa pystyisi arjessa toimimaan.
Tämän viikon olen ollut kotona ja vaikeinta on ollut se, että pitäisi levätä, mutta en oikein osaa olla paikoillani. Pitkään paikallaan istuminen ei myöskään ole hyväksi, vaan liikkuakin pitäisi. Lasten kanssa ei myöskään jaksa koko päivää olla neljän seinän sisällä, mutta jo muutaman sadan metrin kävelymatkakin saa selän todella kipeäksi. Nyt ei auta muu kuin alkaa ahkerasti jumppaamaan selkää ja toivoa, että kivut alkavat hellittää. Tukivyökin pääsee nyt ihan jokapäiväiseen käyttöön. Kauhulla odotan parin viikon päässä olevaa talvilomaa ja reissua Kuusamoon. Matka kestää ilman pysähdyksiä 9 tuntia ja autossa pitkään istuminen tuskin tekee selälle kovin hyvää. Muuten talviloma tulee kyllä hyvään paikkaan, kun ottaa huomioon selän tilanteen.
Tämä vuosi alkaa olla taputeltu ja on aika ottaa vastaan vuosi 2019. Tänä vuonna en aio tehdä uudenvuodenlupauksia. On tyhmää luvata karkkilakkoja ja elämäntapojen muutoksia, jos niitä ei aio toteuttaa. Into säilyy aluksi, mutta sitten sitä huomaa palaavansa vanhoihin tapoihinsa. Vuoden lopulla huomaa, että eipä tänäkään vuonna tullut niitä lupauksia pidettyä. Sen sijaan kirjoitin itselleni kirjeen, jonka luen ensi vuoden lopulla. Kirjoitin kirjeeseen toiveistani ja odotuksistani ensi vuodelle. Missä näen itseni vuoden kuluttua, mikä on muuttunut? On paljon hauskempaa vuoden päästä lukea millaisen ajattelin vuoden 2019 olevan. Sitten voi miettiä, että mitkä haaveet ja ajatukset toteutuivat, mitä vuosi toi mukanaan. Ei tarvitse miettiä niitä lupauksia, joita ei todennäköisesti pitänyt.
Tämä vuosi oli ehdottomasti omistettu työnteolle. Porin superkesä piti huolen, että töitä sai painaa pää kolmantena jalkana. Tänä vuonna tuli täyteen 11 vuotta siitä, kun aloitin työt ravintola-alalla. Nuorempana minulle oli itsestäänselvyys, että tulisin tekemään töitä ravintola-alalla. Vasta viime aikoina olen alkanut kyseenalaistamaan uravalintani. Tykkään kyllä työstäni, mutta enää siitä ei saa irti yhtä paljon kuin ennen. Työ ei tuo mukanaan enää niin paljon iloa ja nautintoa. Viihdyn kyllä töissä ja omistan maailman ihanimmat työkaverit. Uskon viihtyväni töissä juuri siksi, että työilmapiiri on niin hyvä ja pomoni on mitä ihanin. On mahtavaa omistaa pomo, joka on kuin ystävä jolle voi kertoa kaiken.
Ensi vuosi tulee olemaan monella tapaa muutosten vuosi, kun edessä on paljon isoja asioita, kuten talon myyntiin laitto ja muutto, Lukan koulun aloitus, Oliverin eskari ja paljon muuta. Näistä muutoksista kerron lisää sitten myöhemmin, kun asiat ovat hieman enemmän ajankohtaisia. Tämä vuosi oli omistettu työlle, ensi vuosi puolestaan tulee olemaan omistettu perheelle ja ystäville. Ensi vuonna opetellaan ottamaan rennommin ja unohtamaan jatkuva kiire. Löydetään aikaa oikeasti tärkeille asioille.
Parasta tässä vuodessa on ollut tietynlainen uskallus kuunnella itseään ja miettiä mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Mitä minä elämältäni haluan? En tiedä onko se pikkuhiljaa lähestyvä 30 vuoden ikä vai mikä minut sai ajattelemaan asioita syvällisemmin, mutta olen kiitollinen, että sai. Minulle on aika selvää millaista haluan elämäni olevan 5 vuoden päästä. On sitten asia erikseen, onko se sellaista kuin kuvittelen, mutta ainakin minulla on haaveita ja päämäärä, jota kohti mennä. Päällimmäisenä tästä vuodesta jää mieleen uskallus unelmoida.
Ihanaa ja ennen kaikkea onnellista uutta vuotta 2019! <3
Viime aikoina on tullut jonkin verran mietittyä omaa ulkonäköä, enimmäkseen hyvällä tavalla. Uskon, että mielipiteeseen omasta ulkonäöstä vaikuttaa paljon myös oma itsetunto. Olen nuorempana ollut aika hoikka. Ensimmäinen raskaus toi mukanaan 20kg ja vain osa painosta ehti tippua ennen kuin tulin uudelleen raskaaksi. Raskauksien jälkeen olin pitkään siellä normaalipainossa tai sen ylärajoilla.
Toukokuu 2016
Keväällä 2016 treenasin kovaa ja pääsin tavoitepainooni. Kova treeni toi kuitenkin myös omat ongelmansa ja totaalinen väsymys ja masennus toivat kilot takaisin korkojen kera.
Joulukuu 2016
Olen 154cm pitkä ja pahimmillaan paino lähenteli melkein 80kg. Pahinta tietenkin oli, että paino tuli vain muutamassa kuukaudessa reilusti ylöspäin. Jokin aamu sitä tavallaan ”heräsi” ja tajusi, ettei tunnistanut peilissä näkemäänsä ihmistä. En sopeutunut uuteen kokooni ja pidin sitä väliaikaisena. Meni kauan ennen kuin vihdoin hyväksyin itseni.
Syyskuu 2018
Laihduttamisen jälkeen sain muutaman kilon takaisin ja nyt paino onkin tasaantunut tuonne 70kg. Tiedän, että siinä on 10-15kg liikaa, mutta se ei peilistä katsoessa aiheuta ällötyksen tunteita. Olen vihdoin oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja vaikka kiloja voisi olla muutama vähemmän, olen silti tyytyväinen. Uskon myös, että tähän vaikuttaa paljon itsetunto. Nuorempana itsetuntoni ei ollut kovin vahva. Koen kasvaneeni hurjan paljon ihmisenä ja nykyään muiden mielipiteet eivät enää vaikuta niin paljon. Huonon itsetunnon omaavasta nuoresta tytöstä kasvoi vahva nainen.
Viime maanantaina päätin lähteä mukaan Fitfarmin ilmaiseen Go Fat Go-dieettiin. Jaksoin torstaihin saakka. Nälkä vaivasi koko ajan, kun olin syönyt, ei mennyt kuin puoli tuntia ja taas oli nälkä. Koko ajan väsytti ja treenata ei jaksanut kunnolla. Painot ei nousseet ja tehot loppui kesken. Torstaina tein sitten iltapalaksi puuroa. Perjantaina aamulla söin myös puuron ja aamupäivän treeni kulki heti paremmin. Lauantaina olo oli jo huomattavasti parempi ja energisempi. On hienoa, että monet ovat saaneet huikeita tuloksia dieetillä. Go Fat Go -dieetti varmasti myös sopii monille, mutta valitettavasti ei minulle. Olen iloinen, että päätin kuitenkin lähteä mukaan kokeilemaan, koska se opetti minulle paljon. Oli hienoa huomata, että tässä hiukan vajaassa neljässä kuukaudessa olen oppinut kuuntelemaan kroppaani ja löytänyt itselleni sopivan tavan elää ja samalla pudottaa painoa, ilman että minusta tuntuu siltä kuin olisi dieetillä ja joutuisin luopumaan paljostakin. Tämä on se tapa, jolla ne pysyvät muutokset saavutetaan. Siitä kertoo myös tänä aamuna tehty InBody-770 kehonkoostumusanalyysi. Olen hurjan tyytyväinen siitä mitä olen tähän mennessä saavuttanut.
Paino oli vuosi sitten jopa kymmenen kiloa enemmän. Edellinen mittaus on tehty marraskuussa 2017 ja vertailen näitä tuloksia niihin. Marraskuussa painoa oli 74,3kg ja tammikuussa elämäntaparemontin alkaessa 73,7kg. Tänään paino oli 66,5kg. Vuoden alusta kiloja on tippunut siis 7,2kg ja marraskuusta 7,8kg. Kaikista parasta on se, että lihasmassaa oli marraskuussa 23,3kg ja tänään 23,1kg. Lihaksista on siis lähtenyt vain vaivaiset 200 grammaa ja loppu on lähtenyt rasvamassasta, eli juuri sieltä mistä kuuluukin. Kun aloitetaan laihduttamaan on riskinä se, että painoa alkaa lähteä lihaksista.
Mistä se mun keho siis tällä hetkellä koostuu? Kokonaispaino on 66,5kg, josta lihasmassaa 23,1kg ja rasvamassaa 24,5kg. BMI on 28,0 ja rasvaprosentti 36,8.
Mistä mun keho koostui neljä kuukautta sitten? Kokonaispaino oli 74,3kg, josta lihasmassaa 23,3kg ja rasvamassaa 31,7kg. BMI oli 31,3 ja rasvaprosentti 42,7. Hurjia lukuja!
Tärkein kehonkoostumusmittauksessa mitattava asia on viskeraalirasva. Viskeraalirasva on terveydelle haitallista rasvaa, joka kerääntyy sisäelinten ympärille. Mitä korkeampi viskeraalirasva, sitä suurempi on todennäköisyys sairastua erilaisiin sydänsairauksiin. Viskeraalirasvan arvo ilmaistaan neliösentteinä (cm2). Suositeltava arvo on iästä riippumatta alle 100cm2. Viskeraalirasva oli tullut ihan super hienosti alaspäin, enkä uskonut, että se olisi laskenut niin paljoa. 159,7cm2 ollaan päästy 113,2cm2. Tätä menoa päästään kohta jo tuonne 100cm2 alapuolelle. Ideaalipaino uusimman mittauksen mukaan olisi 54,6kg. Tavoite minulla tällä hetkellä on 56kg. Katsotaan josko tuo muuttuu jossain kohtaa, mutta nyt jo voin sanoa, että kun tuonne 56kg päästään niin olen jo todella tyytyväinen. Ilokseni kuulin, että työnantaja kustantaa vielä yhden mittauksen, joka pidetään syksyllä. Ihan huikeeta olisi jos syksyyn mennessä saisin vielä sen 10kg pois. Saa nähdä kuinka käy. Turhaa stressiä en meinaa asiasta ottaa. Kunhan paino tulee alaspäin ei ajalla ole niin väliä.
