Blogin takana

Blogin takana hääräilee 27-vuotias porilainen kolmen pojan (Luka 8/12, Oliver 9/13 ja “Mini” 6/19) äiti. Blogi sai alkunsa elämäntaparemontista, mutta nykyisin blogi toimii lähinnä paikkana jonne kirjoittelen arkisista asioista ja omista mielenkiinnon kohteista. Tällä hetkellä blogissa on paljon lapsiin liittyviä asioita, koska kolmas poikamme syntyi kesäkuussa 2019 ja nyt olen kotiäitinä. Tarkoitus olisi olla kotona ainakin siihen saakka, kunnes poika täyttää 2-vuotta.

Työskentelen tarjoilijana, mutta nyt olen kotiäitinä, enkä tiedä palaanko enää tarjoilijan hommiin. Intohimona minulla on leivonta ja suunnitelmissa olisi hankkia leipuri-kondiittorin koulutus. Ehkä vielä jonakin päivänä perustan oman leipomo-kahvilan, joka on ollut haaveena jo nuoresta tytöstä saakka. Leivonnan suhteen olen itseoppinut, kiitos jo lapsena saadun keliakia-diagnoosin. Mitään herkkuja ei kaupasta gluteenittomana saanut, tai jos sai ne maksoivat maltaita, eivätkä olleet edes kovin herkullisia. Opetellessani leipomaan en uskonut, että siitä tulisi elinikäinen harrastus. Keittiössä pääsee usein ärräpäitä uusia juttuja kokeillessa, mutta loppujen lopuksi leivonta on aika rentouttavaa.

Kirjoittaminen on nuoresta saakka ollut enemmän tai vähemmän osa elämää. Se on loistava tapa selvitellä ajatuksia ja suuri apu itseensä tutustumisessa ja varsinkin tunteiden käsittelyssä. Kirjoittaminen antaa useimmiten myös hyvän mielen samalla tavalla kuin vaikkapa liikunta.

Lisäksi mielenkiinnon kohteita ovat ruoka, sisustaminen, remontointi, valokuvaus ja matkustelu. Olen muutenkin luova ja tykkään askarrella. Kaikkea tätä tulee myös löytymään blogista.

Olen kovin onnekas saadessani olla äiti kolmelle ihanalle pojalle. Lukalla ja Oliverilla on ikäeroa vain pari viikkoa päälle vuosi. Nuorimmalla ei vielä ole nimeä, mutta olemme häntä “Miniksi” kutsuneet. Minillä ja Oliverilla ikäeroa on 5v 9kk. Helppoa elämä poikien kanssa ei ole ollut, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt ja pojat pitävät kyllä huolen siitä ettei kotona juurikaan ole hiljaisia hetkiä. Nykyään olen jo niin tottunut meteliin ja kodin ääniin, että pitkään kestävä hiljaisuus on jopa hiukan outo asia. Eläminen poikien kanssa on melko erilaista kuin joskus kuvittelin. Kuvittelin myös nuorempana saavani tyttölapsen, mutta nyt kolmen pojan äitinä olen hyväksynyt olevani juurikin poikien äiti, enkä osaa enää edes ajatella millaista elämä olisi jos meidän perheessämme tyttölapsi olisi.

~ Susa