Terveellisempää ruokaa

Terveellisen ruoan ei tarvitse olla huonoa, eikä sen pidäkään olla. Kuka nyt haluaisi pahaa ruokaa syödä? Olen aina pitänyt leipomisesta, mutta ruoanlaitto on ollut välillä aikamoista pakkopullaa. Nyt kun ruokavaliosta on jäänyt pois kermat, kastikkeet ja rasvaiset juustot niin asenteeni ruoanlaittoon on selvästi muuttunut. Olen oppinut viihtymään keittiössä. On kivaa kun saa keksiä uusia juttuja, joita ei ole ennen tullut kokeilleeksi saatikka edes ajatelleeksi. Netti on pullollaan reseptejä ja inspiraatiota löytyy joka puolelta. Kevyemmin syöminen voi olla hurjan monipuolista. Itse ainakin syön paljon monipuolisemmin kuin ennen. Nyt kun olen flunssassa ja salille ei ole päässyt niin olen viettänyt enemmän aikaa keittiössä. Tänään lounaslistalla oli broileria, bataattiranskalaisia ja lisuke punajuuresta. En muista koska olisin viimeksi syönyt yhtä hyvää ruokaa kuin tänään.

BATAATTIRANSKALAISET (alkuperäinen ohje täältä)
3 bataattia
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 rkl maissitärkkelystä
3 rkl (oliivi)öljyä

Kuumenna uuni 225°C. Kuori ja pilko bataatit tikuiksi. Laita suureen kulhoon maissitärkkelys, suola ja mustapippuri. Kaada päälle bataattitikut ja sekoita. Lisää lopuksi oliiviöljy (itselläni ei ollut, joten käytin rypsiöljyä) ja sekoita. Levitä bataatit leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Koita asetella bataatit niin etteivät ne olisi kovin paljoa päällekkäin. Paista uunissa 10 minuuttia, ota pois ja kääntele lastalla. Laita takaisin uuniin ja paista vielä 10 minuuttia. Bataattiranskalaiset ovat valmiita kun ne ovat saaneet hiukan väriä. Maissitärkkelyksen tehtävänä on tehdä ranskalaisista rapeita. Itse en siinä onnistunut, mutta bataattiranskalaiset olivat silti todella herkullisia.

Bataattiranskalaisten kaveriksi tein uunibroileria. Olen laiska paistamaan kanaa pannulla ja laitankin sen lähes joka kerta uuniin. Välillä käytän valmiiksi marinoitua ja välillä maustan broilerin itse. Tänään lautaselle päätyi marinoitua, osittain siksi, että se oli tarjouksessa. Broilerit paistoin pakkauksen ohjeen mukaan uunissa 225°C 15 minuuttia.

Jääkaapissa oli sopivasti vielä pari punajuurta, joten tein niistä lisukkeen. Mikään ei ole parempaa yhdessä kuin punajuuri ja vuohenjuusto. Onneksi tällekin yhdistelmälle löytyy kevyempi vaihtoehto joka ei ole lainkaan hassumpi, nimittäin punajuuri ja feta/salaattijuusto.

PUNAJUURI-FETALISUKE
2 punajuurta
fetaa / salaattijuustoa
1 rkl pinjansiemeniä
öljyä, (timjamia)

Kuori ja kuutioi punajuuri. Kaada punajuuret kulhoon ja lisää joukkoon hiukan öljyä. Itse laitoin joukkoon vielä timjamia, joka mielestäni sopii tosi hyvin punajuuren kaveriksi. Levitä punajuuret leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista uunissa 225°C noin 20-30 minuuttia. Itse paistoin 20 minuuttia (yhtä kauan kuin bataatteja) ja punajuuriin jäi pieni purutuntuma.

Punajuurten tultua uunista lisäsin niiden päälle murskattuja Arlan Apetina juustokuutioita joissa on vain 3% rasvaa. Näiden kaveriksi sopii loistavasti vielä pannulla paahdetut pinjansiemenet. Tälle jo valmiiksi herkulliselle kokonaisuudelle paistoin vielä kaveriksi hiukan kaalia.

Lopputulokseen olin ihan supertyytyväinen. Ruoka myös selvästi tuoksui hyvältä sillä sain jalkoihini pyörimään toisen koiramme, Vilin.

Tässä vielä lopputulos. Kokkaamiseen aikaa meni noin 45 minuuttia. Vähemmällä olisin päässyt jos meillä olisi kiertoilmauuni. Silloin kaikki olisi voinut olla samaan aikaan uunissa. Toki jos broilerin paistaa pannulla niin siinäkin säästää aikaa.

~Susa

Kuukausi takana

Mitä kaikkea kuukaudessa on tapahtunut? Isoin ja motivoivin muutos on tietenkin paino ja sitähän on lähtenyt -3,4kg. Koosta L on päästy kokoon M. Koon 40 housut ovat löysät, mutta kokoon 38 on vielä hiukan matkaa. Tavoitepainoon on matkaa vielä -14,3kg. Parasta on se, että pari työkaveria on myös kiinnittänyt huomiota painonlaskuun ja sanonut, että olen selvästi hoikistunut. On hienoa, että saavuttamani työ näkyy myös ulospäin.

Suurin muutos minkä itse olen tehnyt on ruokailurytmin kuntoon laittaminen. Syön lähes poikkeuksetta säännöllisesti 5krt päivässä. Syöminen tasaisin väliajoin pitää mielihalut poissa ja kuukauden aikana ei ole tullut lainkaan repsahduksia. Olossa kuitenkin huomaa jos ruokailujen välille tulee yli 4,5 tuntia ja silloin terveellisten valintojen tekeminen on vaikeampaa. Kerran viikossa olen antanut itseni herkutella terveellisemmin ja herkkuna on toiminut Lohilon proteiinijäätelöt. Nämä ovat niin hyviä! Tuplasuklaa toimii erittäin hyvin minulle, joka olen ennen saattanut vedellä koko suklaalevyn kerralla.

Ennen ruokailun muuttamista aamupalana oli useimmiten leipää ja silloin tällöin puuroa, useimmiten kaura+riisi. Nykyään jokainen aamu alkaa puurolla. Olen niin kiitollinen, että vaikka sairastan keliakiaa niin minulle käy kaura. Puuroja on niin monenlaisia ja netti on reseptejä pullollaan jos itseltä loppuu ideat. Ehdoton suosikkini on vadelma-banaaniuunipuuro. Tämä on herkkua! Reseptin olen joskus netistä bongannut ja sitä hiukan muuttanut.

VADELMA-BANAANIUUNIPUURO
1 dl kaurahiutaleita
2½ dl maitoa
½ banaani
1 kananmuna
vadelmia
3 rkl maustamatonta jogurttia

Voitele uunivuoka ja laita sinne kaurahiutaleet ja maito. Ota kulho ja muussaa banaani sinne haarukalla. Lisää banaanin joukkoon kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos kaurahiutale-maitoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Ripottele päälle vadelmia ja lopuksi kaada jogurttia päälle pieninä kasoina. Paista uunissa 180°C 30 minuuttia.

Mikä minusta on ollut parasta? No se hyvä olo tietenkin. Olo on huomattavasti energisempi. Päiväunet ovat jääneet ja aamulla jaksaa herätä normaalia aikaisemmin. Myöskään iltaisin ei tule valvottua enää niin pitkään. Palkitsevinta on se olotila mikä treenin jälkeen tulee. Eilisen spinnin jälkeen oli niin voittajafiilis! Ensimmäisen viikon jälkeen iski flunssa, joka piti minut poissa salilta pari viikkoa. Sitkeästi jatkoin kuitenkin terveellisesti ja säännöllisesti syömistä, vaikka en voinutkaan treenata. Flunssan mentyä ohi olin intoa täynnä, kun viimein pääsin treenaamaan. Tärkeintä on muistaa pitää ruokavaliosta kiinni, koska sillä se isoin muutos saavutetaan.

~Susa

Saliohjelmat testissä

Tänään on touhuttu oikein kunnolla. Aamupäivä meni poikien kanssa HopLopissa. Uskaltauduin jopa ottamaan järjestelmäkameran mukaan matkaan. Kovin montaa hyvää kuvaa ei tullut, mutta sen osasin arvata. Meidän pojat ei paljoa paikoillaan pysy! Tuskin HopLopissa pysyy kovin moni muukaan. Kaikista hauskinta oli kasata palikoista este liukumäen päähän ja sen jälkeen laskea mäki alas törmäten täysillä esteeseen.

Iltapäivällä lähdin metsästämään uusia housuja ja salikenkiä. Minulla on tähän asti ollut H&M:n farkut kokoa 40. Nyt ne ovat jääneet hieman löysiksi ja menin kokeilemaan kokoa 38. Ne menivät kyllä jalkaan, mutta eivät mahtuneet kiinni. Onneksi löysin New Yorkerista parit housut tähän hätään. Seuraava tavoite onkin mahtua niihin H&M:n 38 kokoisiin farkkuihin. Matkaan tarttui myös uudet salikengät. Niitä onkin kaivattu. Vanhat ovat loppuunkulutetut, eikä niissä ole tukea juuri lainkaan. Uudet kengät löytyivät TopSportista. Päädyin myyjän suosittelemana Niken Air Zoom Dynamic Training kenkiin. Kengät pääsivät heti testiin, kun suuntasin salille kokeilemaan yläkroppa-treeniä. Jalkapäivä olisi ollut parempi vaihtoehto, mutta aina ei voi onnistaa. Ensituntumalta kengät ovat todella hyvät. Antavat mukavasti tukea ja pohja on kivan joustava.

Mennäänpä sitten itse asiaan, eli niihin saliohjelmiin! Nyt on molemmat testattu. Viime viikolla jalat+vatsat ja tänään yläkroppa. Molempiin olen tosi tyytyväinen. Ainoa mitä jäin vanhasta ohjelmasta kaipaamaan on luistelijapotku pidolla. Jotenkin tykästyin kovasti tähän liikkeeseen. Uudet ohjelmat ovat tässä:

JALAT + VATSAT
1. Smith-kyykky
2. Yhden jalan prässi
3. Reiden koukistus
4. Kurkotusrutistukset puolipallolla
5. Jalkojen nostot matolla vuorojaloin
6. Kurkotukset vinottain

Smith-kyykky oli kiva. En ole ennen salilla kyykännyt ellei ihan peruskyykkyjä ilman mitään laitteita lasketa mukaan. Jalkaprässi on tuttu ja siihen sai aivan uudenlaisen twistin tekemällä sen yhdellä jalalla. Mukavasti sai tuntuman pakaraankin. Reiden koukistus laitteella oli valmiiksi tuttu, vaikka se ei ole saliohjelmaani ennen kuulunut. Kurkotusrutistukset puolipallolla oli aivan uusi juttu. Elikkä mentiin pallon päälle makaamaan ja otettiin kiekkopaino mukaan. Paino ojennettiin käsillä kohti kattoa ja sitten tehtiin pieniä rutistuksia. Sain hien pintaan melkein heti. Sama homma jalkojen nostoissa, kiekkopaino nostettiin käsillä ylös ja pidettiin siellä. Tämä auttoi hyvin pitämään selän kiinni lattiassa samalla kun teki jalkojen nostoja. Lopuksi tehtiin vielä kurkotuksia vinottain, eli samalla nostettiin oikea jalka ja vasen käsi ja toisinpäin. Tässä tulee hyvin aktivoitua vinot vatsalihakset.

YLÄKROPPA
1. Penkki käsipainoilla
2. Pystypunnerrus käsipainoilla
3. Vipunostot sivuille käsipainoilla
4. Alatalja
5. Ylätalja lapiokahvalla
6. Ojentajat narulla

Penkki käsipainoilla oli uusi juttu. En ole ikinä tehnyt mitään käsipaino-liikkeitä penkillä maaten. Penkille siis selälleen makaamaan ja siitä nostelemaan painoja kohti kattoa. Pystypunnerrus käsipainoilla oli vanhassa ohjelmassani vuorokäsin, nyt ne tehdään samanaikaisesti. Vipunostot sivuille käsipainoilla otettiin mukaan koska yksi tavoitteeni on saada olkapäitä treenatumman näköisiksi. Alataljaa en ollut koskaan kokeillut, kiva perusliike. Ylätaljaa on tullut tehtyä, nyt uutena juttuna otettiin käyttöön lapiokahva. Tuli aivan uudenlainen tuntuma tähänkin liikkeeseen. Lopuksi vielä ojentajapunnerrus narulla mikä tämäkin oli entuudestaan tuttu.

Näitä lähdetään nyt salilla vuorotellen treenaamaan. Tavoitteena olisi 2krt/vk sali ja 1krt/vk jumppa. Huomenna edessä olisi myös elämäni ensimmäinen spinning-tunti.

~Susa

Saliohjelma ja legojen rakentelua

Tänään päivällä kävin salilla pt:n kanssa uuden saliohjelman läpi ja katsottiin tekniikat kuntoon. Vanha saliohjelmani on yksijakoinen ja ainakin kaksi vuotta vanha. Uusi ohjelma on kaksijakoinen, ensimmäisessä jalat ja keskivartalo, toisessa yläkroppa. Innolla odotan, että pääsee kunnolla treenaamaan uutta ohjelmaa. Tarkemmat tiedot saliohjelmista annan sitten kun kumpikin on testattu, todennäköisesti ensi viikolla.

Iltapäivällä kävin lasten kanssa ostamassa Minecraft Legoja. Pojat ovat jo pidemmän aikaa olleet kovin kiinnostuneita Minecraftista. Sitä pelataan tietokoneella ja pleikkarilla ja Minecraft videoita katsotaan Youtubesta. Itse en pelistä juurikaan ymmärrä, mutta legoja rakentelen poikien kanssa mielelläni. Tämä oli siis mieluinen ostos, sekä minulle, että pojille. Kolme eri kauppaa täytyi käydä tutkimassa ennen kuin kyseinen legopaketti viimein löytyi. Tältä se näyttää:

Tämä on todella monikäyttöinen, siitä iso plussa! Paketista paljastui viisi erilaista pussia ja viisi ohjekirjaa, yksi jokaiselle pussille. Jokaisesta pussista pystyy rakentamaan kolme erilaista tekelettä. Eli yhteensä paketista saa rakennettua jopa 15 eri versiota. Kysyin pojilta, että mistä pussista he haluaisivat aloittaa. Siihen vanhempi tokaisi, että tehdään järjestyksessä ja aloitetaan ykkösestä. Avattiin ensimmäinen pussi ja ohjekirjasta pojat saivat valita mikä kolmesta vaihtoehdosta rakennettaisiin. Rakennustyön hoidin pääosin minä, pojat antoivat legoja minulle ja laittoivat joitakin niistä ohjeeni mukaan paikalleen.

Ensimmäisestä pussista rakennettiin torni ja toisesta alusta ja jonkin sortin puu, sekä hevonen. Aika kului yllättävän nopeasti rakennellessa. Yllätyin siitäkin kuinka hyvin pojat jaksoivat keskittyä.

Nuorempi poikani Oliver keskittyi esittelemään legoja ja vanhempi poikani Luka tutkaili innoissaan ohjeita ja katseli mitä seuraavaksi rakennettaisiin.

Tämän illan aikana saimme rakennettua ensimmäiset kaksi pussia. Olisimme varmasti rakentaneet enemmänkin, mutta poikien nukkumaanmenoaika lähestyi ikävästi. Tiedän ainakin mikä odottaa minua huomenna.

~Susa

Blogin takana

Tammikuun alussa löytyi pitkään hukassa ollut motivaatio. Kauan ennen sitä oli ajatus blogin perustamisesta jo syntynyt. Blogin nimen miettiminen tuotti suuria vaikeuksia, koska halusin aihepiirin olevan niin laaja, kaikki mitä eläämäni kuuluu. Suurin asia mielessäni oli, että miten voisin parantaa elämääni ja terveyttäni. Miten olla hieman parempi? Antaa itsestään hieman enemmän, huolehtia hyvinvoinnistaan hieman paremmin, olla hieman onnellisempi. Pian nimikin oli selvä, Slightly Better.

Olen aina ollut aikalailla normaalipainoinen, vaikka ruokailutottumukseni eivät ole olleet kovinkaan terveelliset. Herkkujen suhteen minulla on aina ollut huono itsekuri, joko kaikki tai ei mitään. Kultaista keskitietä ei ole tuntunut löytyvän. Kesällä 2016 sairastettu masennus toi mukanaan ylimääräiset 20kg. Lisäksi sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Tällä hetkellä matkaa tavoitepainoon on -16kg. Laihduttamisen ohella olisi tarkoitus löytää elämäntapa josta voisi helposti pitää kiinni koko loppuelämän. Viihdyn kuntosalilla ja lasten kanssa tulee käytyä uimassa. Kevään aikana olisi tarkoitus herätellä myös unohdettu juoksuharrastus. Toukokuussa 2016 juoksin 10km ajassa 1h 8min. Nykykunnolla on hyvä jos pystyn juoksemaan edes kilometrin verran. Ruokavalioni on gluteeniton, sillä minulla on lapsesta saakka ollut keliakia.

Pääpaino kirjoituksissa tulee olemaan elämäntaparemontissa ja siihen liittyvissä asioissa. Blogista tulee kuitenkin löytymään juttuja myös minulle tärkeistä ja ajankohtaisista asioista. Valokuvaus ja sen opettelu kiinnostaa, sillä marraskuussa ostin Nikon D3400 järjestelmäkameran. Remontoinnista ja sisustuksesta tulee varmasti myös kirjoitettua, kun kohta kotonamme aloitetaan ainakin kahden makuuhuoneen remontointi. Myös matkustelusta tulee juttua kun maaliskuussa on edessä viikonloppureissu Nurmekselle miehen kanssa. Lapsista tulee myös varmasti kirjoitettua, ovathan he suuri osa arkeani.

Ensisijaisesti kirjoitan itseäni varten, mutta on hienoa jos joku tykkää blogiani lukea. Tervetuloa mukaan seuraamaan matkaani hieman paremmaksi versioksi itsestäni.

~Susa