
On ihan käsittämätöntä miten nopeasti aika kuluu, Mini täytti maanantaina jo kuukauden. Tänään neuvolassa painoa oli 4910g ja pituutta 55,7cm. 50cm vaatteet on saatu jo pari viikkoa sitten laittaa sivuun, eivätkä aivan kaikki ehtineet edes Minin päällä käydä. Onneksi ihan pienimpiä ei ollut edes hirveästi hankittuna. Nyt on käytössä 56cm vaatteet, mutta nekin varmaan jäävät jo tuota pikaa pieniksi. Mini tuntuu kasvavan niin hurjaa vauhtia, että vähän jo hirvittää. Kohta on 5kg paino ylitetty. Mini viihtyy paljon vatsallaan ja jaksaa jo melko hyvin kannatella päätään ylhäällä.

Muuten meillä on kaikki kivasti, mutta ilmavaivat ovat jonkin verran kiusanneet. Mini on nyt saanut Cuplatonia korvikkeen joukossa ja se on jonkin verran auttanut. Neuvolassa ehdottivat vielä lisänä maitohappobakteeria tai tarvittaessa korvikkeen vaihtoa jos tuntuu, että ilmavaivat pahenevat.

Mini on onnistunut kyllä hurmaamaan koko perheen. Myös isoveljet ovat innolla auttamassa vauvan hoidossa ja Minin pitäessä pienenkin äännähdyksen, on yleensä jompikumpi, Luka tai Oliver juoksemassa antamaan Minille tuttia tai kertomassa meille, että Mini ”itkee”.
Ristiäiskutsuja olen parin viime päivän aikana tehnyt ja kohta onkin kaikki kutsut valmiina. Tuntuu hassulta, että kohta meidän pojalla on nimi. Olemme häntä niin pitkään Miniksi kutsuneet, että mahdammeko edes osata häntä nimellä kutsua? Eniten jännittää mitä isoveljet nimestä ovat mieltä. Meillä on ollut tapana, että nimi on pidetty salassa kasteeseen saakka ja niin on nytkin, joten edes pojat eivät Minin tulevaa nimeä tiedä.
~Susa