Ollaan nukuttu uusitussa makuuhuoneessa jo varmaan suurinpiirtein nelisen viikkoa. Postausta remontista en ole saanut aikaiseksi, koska mielestäni makuuhuone ei ole vielä täysin valmis. Meidän oli tarkoitus hakea Ikeasta taulu, jota olimme katsoneet maaliskuussa. Taulua ei tietenkään ollut enää, kun olimme sitä menossa hakemaan. Nopea Ikean nettisivujen tutkiminen paljasti ettei sitä ollut lainkaan saatavilla. Nyt sitten ei auta kuin odotella jos taulua tulisi lisää. Voi myös toki olla, että se on poistuva tuote. Yöpöydän lamput puuttuvat myös vielä ja joku pieni mattokin olisi kiva. Loppujen lopuksi totesin, että on turha odotella enää postauksen tekoa, koska makuuhuone on kuitenkin lähes valmis.
Muuttaessamme taloomme vuonna 2011 nykyinen makuuhuoneemme oli hetken aikaa ylimääräisenä huoneena. Huoneessa oli perusvalkoinen tapetti. Vanhimman poikamme syntyessä vuonna 2012 huoneesta tuli lastenhuone ja sinne lisättiin Nalle Puh-boordi. Kaksi vuotta sitten syksyllä vaihdoimme makuuhuoneita päittäin ja pojat pääsivät isompaan huoneeseen. Huone olikin jo pahasti remontin tarpeessa ja remontista oli puhetta jo kauan ennen sen aloittamista. Suurimpana ongelmana meillä on ollut liian vähäinen säilytystila. Nyt sitä ongelmaa ei enää ole ja meillä on kaapeissa jopa tyhjiä hyllyjä.
Tältä makuuhuone näytti ennen remontin aloittamista:
Ensimmäisenä purettiin makuuhuoneen kaappi, joka oli alkuperäinen ja melko huonokuntoinenkin. Takaa paljastui pieni syvänne, jonka päälle täytyi laittaa lisää seinälevyä, että seinästä saatiin tasainen. Kaapin alla oli kolo, jossa ei ollut laminaattia. Itse halusin ehdottomasti vaihtaa laminaatin. Mieheni olisi tyytynyt kolon paikkaamiseen vanhoilla laminaatin paloilla mitä oli vielä jäljellä vuoden 2011 remontista. Loppujen lopuksi sain kuitenkin tahtoni läpi ja laminaatti meni vaihtoon.
Tapetistakin oli aluksi miehen kanssa vääntöä, kun ihastuin harmaaseen tiilitapettiin mikä ei ollut kuitenkaan mikään miehen lemppari. Selattuani ison kasan tapettikirjoja mieheni luovutti vain, että pääsisimme kaupasta ulos ja niin sain tahtoni läpi tässäkin asiassa. Tässä tulee hyvin luonteeni esiin, en yleensä luovuta ennen kuin saan haluamani. Tiilitapettia laitettiin yhdelle seinälle ja lopuille vaaleanharmaa perustapetti.
Laminaattia lähdettiin etsimään ja löydettiin tosi kivan oloinen, joskin melko kallis vaihtoehto. Kyseistä laminaattia ei kuitenkaan ollut heti saatavilla. Mieheni olisi halunnut odottaa ja laittaa laminaatin tilaukseen. Löysimme kuitenkin ihan kivan laminaatin, joka oli huomattavasti halvempi ja heti saatavilla. Jälleen kerran mieheni myöntyi ja valittiin heti saatavilla oleva vaihtoehto. Pakko kyllä kiittää miestäni joka on ihanan joustava ja aina valmis kompromisseihin. Lisäksi vaihtoon meni myös kaikki listat.
Makuuhuoneesta tuli tosi kivan näköinen ja nyt se näyttää tältä:
Huoneessa ollut tietokonepöytä siirrettiin olohuoneeseen ja lipasto eteiseen. Alkuperäisen kaapin purkamisen jälkeen seinälle saatiin iso tila johon ostettiin Sotkasta suuri Sand-liukuovikomero, jolla on leveyttä jopa 245cm, joten kaappitila ei lopu enää kesken. Kaappiin on saatavilla erilaisia hyllyjä, koreja ja muita lisäosia, joten kaapista on helppo koota omaan makuun mieleinen. Ei ole kyllä yhtään kaduttanut kyseisen kaapin osto, vaikka hintaa oli mukavasti. Kyseisestä kaapista on kyllä jatkuvasti erilaisia tarjouksia ja mekin ostimme omamme alennuksesta.
Sisustuskärpänen iski remontin yhteydessä ja vaihtoon meni päiväpeitto, tyynynpäälliset ja verhot. Päiväpeiton löysin H&M:ltä. Peitto on tosi kiva, mutta ainoa miinus on, että mustassa näkyy todella ikävästi valkoiset koirankarvat. Tyynynpäälliset ja verhot löytyivät Ikeasta. Sen taulun tosiaan haluaisin vielä tuohon sängyn yläpuolelle ja pöytälamput yöpöydille. Tahtoisin lamppujen olevan violetit joten se hiukan rajaa vaihtoehtoja. Lisäksi tuohon kaapin edustalle sopisi myös joku pieni käytävämatto, siinäkin saisin olla hiukan jotain violetin sävyä.
Tässä loppuun vielä ennen ja jälkeen kuvat:
Suurin kiitos remontista kuuluu mieheni isälle, joka teki lähes kaiken ja jota ilman remontti ei varmaan olisi edes ollut mahdollinen. Ei tässä oikein muuta voi olla kuin tyytyväinen. Syksyllä olisi sitten tarkoitus remontoida vielä poikien huone.
~Susa