Kehonkoostumusmittaus

Viime maanantaina päätin lähteä mukaan Fitfarmin ilmaiseen Go Fat Go-dieettiin. Jaksoin torstaihin saakka. Nälkä vaivasi koko ajan, kun olin syönyt, ei mennyt kuin puoli tuntia ja taas oli nälkä. Koko ajan väsytti ja treenata ei jaksanut kunnolla. Painot ei nousseet ja tehot loppui kesken. Torstaina tein sitten iltapalaksi puuroa. Perjantaina aamulla söin myös puuron ja aamupäivän treeni kulki heti paremmin. Lauantaina olo oli jo huomattavasti parempi ja energisempi. On hienoa, että monet ovat saaneet huikeita tuloksia dieetillä. Go Fat Go -dieetti varmasti myös sopii monille, mutta valitettavasti ei minulle. Olen iloinen, että päätin kuitenkin lähteä mukaan kokeilemaan, koska se opetti minulle paljon. Oli hienoa huomata, että tässä hiukan vajaassa neljässä kuukaudessa olen oppinut kuuntelemaan kroppaani ja löytänyt itselleni sopivan tavan elää ja samalla pudottaa painoa, ilman että minusta tuntuu siltä kuin olisi dieetillä ja joutuisin luopumaan paljostakin. Tämä on se tapa, jolla ne pysyvät muutokset saavutetaan. Siitä kertoo myös tänä aamuna tehty InBody-770 kehonkoostumusanalyysi. Olen hurjan tyytyväinen siitä mitä olen tähän mennessä saavuttanut.

Paino oli vuosi sitten jopa kymmenen kiloa enemmän. Edellinen mittaus on tehty marraskuussa 2017 ja vertailen näitä tuloksia niihin. Marraskuussa painoa oli 74,3kg ja tammikuussa elämäntaparemontin alkaessa 73,7kg. Tänään paino oli 66,5kg. Vuoden alusta kiloja on tippunut siis 7,2kg ja marraskuusta 7,8kg. Kaikista parasta on se, että lihasmassaa oli marraskuussa 23,3kg ja tänään 23,1kg. Lihaksista on siis lähtenyt vain vaivaiset 200 grammaa ja loppu on lähtenyt rasvamassasta, eli juuri sieltä mistä kuuluukin. Kun aloitetaan laihduttamaan on riskinä se, että painoa alkaa lähteä lihaksista.

Mistä se mun keho siis tällä hetkellä koostuu? Kokonaispaino on 66,5kg, josta lihasmassaa 23,1kg ja rasvamassaa 24,5kg. BMI on 28,0 ja rasvaprosentti 36,8.

Mistä mun keho koostui neljä kuukautta sitten? Kokonaispaino oli 74,3kg, josta lihasmassaa 23,3kg ja rasvamassaa 31,7kg. BMI oli 31,3 ja rasvaprosentti 42,7. Hurjia lukuja!

Tärkein kehonkoostumusmittauksessa mitattava asia on viskeraalirasva. Viskeraalirasva on terveydelle haitallista rasvaa, joka kerääntyy sisäelinten ympärille. Mitä korkeampi viskeraalirasva, sitä suurempi on todennäköisyys sairastua erilaisiin sydänsairauksiin. Viskeraalirasvan arvo ilmaistaan neliösentteinä (cm2). Suositeltava arvo on iästä riippumatta alle 100cm2. Viskeraalirasva oli tullut ihan super hienosti alaspäin, enkä uskonut, että se olisi laskenut niin paljoa. 159,7cm2 ollaan päästy 113,2cm2. Tätä menoa päästään kohta jo tuonne 100cm2 alapuolelle. Ideaalipaino uusimman mittauksen mukaan olisi 54,6kg. Tavoite minulla tällä hetkellä on 56kg. Katsotaan josko tuo muuttuu jossain kohtaa, mutta nyt jo voin sanoa, että kun tuonne 56kg päästään niin olen jo todella tyytyväinen. Ilokseni kuulin, että työnantaja kustantaa vielä yhden mittauksen, joka pidetään syksyllä. Ihan huikeeta olisi jos syksyyn mennessä saisin vielä sen 10kg pois. Saa nähdä kuinka käy. Turhaa stressiä en meinaa asiasta ottaa. Kunhan paino tulee alaspäin ei ajalla ole niin väliä.

~Susa

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: