Kehonkoostumusmittaus

Viime maanantaina päätin lähteä mukaan Fitfarmin ilmaiseen Go Fat Go-dieettiin. Jaksoin torstaihin saakka. Nälkä vaivasi koko ajan, kun olin syönyt, ei mennyt kuin puoli tuntia ja taas oli nälkä. Koko ajan väsytti ja treenata ei jaksanut kunnolla. Painot ei nousseet ja tehot loppui kesken. Torstaina tein sitten iltapalaksi puuroa. Perjantaina aamulla söin myös puuron ja aamupäivän treeni kulki heti paremmin. Lauantaina olo oli jo huomattavasti parempi ja energisempi. On hienoa, että monet ovat saaneet huikeita tuloksia dieetillä. Go Fat Go -dieetti varmasti myös sopii monille, mutta valitettavasti ei minulle. Olen iloinen, että päätin kuitenkin lähteä mukaan kokeilemaan, koska se opetti minulle paljon. Oli hienoa huomata, että tässä hiukan vajaassa neljässä kuukaudessa olen oppinut kuuntelemaan kroppaani ja löytänyt itselleni sopivan tavan elää ja samalla pudottaa painoa, ilman että minusta tuntuu siltä kuin olisi dieetillä ja joutuisin luopumaan paljostakin. Tämä on se tapa, jolla ne pysyvät muutokset saavutetaan. Siitä kertoo myös tänä aamuna tehty InBody-770 kehonkoostumusanalyysi. Olen hurjan tyytyväinen siitä mitä olen tähän mennessä saavuttanut.

Paino oli vuosi sitten jopa kymmenen kiloa enemmän. Edellinen mittaus on tehty marraskuussa 2017 ja vertailen näitä tuloksia niihin. Marraskuussa painoa oli 74,3kg ja tammikuussa elämäntaparemontin alkaessa 73,7kg. Tänään paino oli 66,5kg. Vuoden alusta kiloja on tippunut siis 7,2kg ja marraskuusta 7,8kg. Kaikista parasta on se, että lihasmassaa oli marraskuussa 23,3kg ja tänään 23,1kg. Lihaksista on siis lähtenyt vain vaivaiset 200 grammaa ja loppu on lähtenyt rasvamassasta, eli juuri sieltä mistä kuuluukin. Kun aloitetaan laihduttamaan on riskinä se, että painoa alkaa lähteä lihaksista.

Mistä se mun keho siis tällä hetkellä koostuu? Kokonaispaino on 66,5kg, josta lihasmassaa 23,1kg ja rasvamassaa 24,5kg. BMI on 28,0 ja rasvaprosentti 36,8.

Mistä mun keho koostui neljä kuukautta sitten? Kokonaispaino oli 74,3kg, josta lihasmassaa 23,3kg ja rasvamassaa 31,7kg. BMI oli 31,3 ja rasvaprosentti 42,7. Hurjia lukuja!

Tärkein kehonkoostumusmittauksessa mitattava asia on viskeraalirasva. Viskeraalirasva on terveydelle haitallista rasvaa, joka kerääntyy sisäelinten ympärille. Mitä korkeampi viskeraalirasva, sitä suurempi on todennäköisyys sairastua erilaisiin sydänsairauksiin. Viskeraalirasvan arvo ilmaistaan neliösentteinä (cm2). Suositeltava arvo on iästä riippumatta alle 100cm2. Viskeraalirasva oli tullut ihan super hienosti alaspäin, enkä uskonut, että se olisi laskenut niin paljoa. 159,7cm2 ollaan päästy 113,2cm2. Tätä menoa päästään kohta jo tuonne 100cm2 alapuolelle. Ideaalipaino uusimman mittauksen mukaan olisi 54,6kg. Tavoite minulla tällä hetkellä on 56kg. Katsotaan josko tuo muuttuu jossain kohtaa, mutta nyt jo voin sanoa, että kun tuonne 56kg päästään niin olen jo todella tyytyväinen. Ilokseni kuulin, että työnantaja kustantaa vielä yhden mittauksen, joka pidetään syksyllä. Ihan huikeeta olisi jos syksyyn mennessä saisin vielä sen 10kg pois. Saa nähdä kuinka käy. Turhaa stressiä en meinaa asiasta ottaa. Kunhan paino tulee alaspäin ei ajalla ole niin väliä.

~Susa

Ruokapäiväkirja viikolta

Mielenkiinnosta päätin seurata syömisiäni viikon ajan. Omasta mielestä ruokailut meni aika kivasti ja tämä viikko oli aikalailla samanlainen kuin muutkin viikot. Poikkeuksena se, ettei tortilloja tule kovin usein syötyä. Tämä oli toinen kerta tänä vuonna. Ruokailuvälit pysyy sopivina useimmmiten vapaapäivinä, mutta työpäivinä ne saattavat välillä venähtää. Töissä ei pääse syömään silloin kuin haluaa, vaan silloin kuin ehtii. Pyrinkin aina ottamaan töihin välipalan, useimmiten smoothien, jonka voi sitten nopeasti nauttia melkein missä välissä tahansa. Pääasiassa syön joka aamu puuron ja hiilihydraatit vain toisella ruoalla, joko lounaalla tai päivällisellä.

MAANANTAI 12.3
9.15
Porkkanapuuro raejuustolla ja saksanpähkinöillä

12.45 Palautusjuoma, 3kpl maissikakkuja
 

15.15 Uunilohta, uunijuureksia, paistettuja sieniä, kaalia ja pinaattia

19.25 Lohisalaatti töissä

22.35 Maitorahka ja ananasmurskaa

Aamupäivällä lähdin tekemään salitreeniä. Palautusjuoman otan yleensä silloin jos tiedän, että ruokapöytään en pääse tunnin sisällä. Palautusjuomana olen käyttänyt Fitfarmin vaniljan makuista heraisolaattia. Salitreenin jälkeen lähdin vielä ruokakauppaan ja uuden blenderin ostoon. Kotiin päästyäni aloin tehdä ruokaa sillä mitään valmista ei ollut. Lounas venähti siis pitkäksi ja tämän korjasin vaihtamalla lounaan ja välipalan paikkaa. Viikonlopun reissun jäljiltä oli vielä jotenkin turvonnut ja ällöttävä olo, joten hiilareita en syönyt muuta kuin aamupuuron.

TIISTAI 13.3
9.25 Vadelma-banaaniuunipuuro (resepti täällä)

13.35 Broilersalaatti töissä, lisänä porkkanaraastetta ja raejuustoa

16.00 Suolakinuskin makuinen skyr, 3kpl maissikakkuja

18.20 Uunilohta, uunijuureksia, paistettuja sieniä, kaalia ja pinaattia

20.40 Kaurapuuroa, vadelmia ja raejuustoa

Töissä oli aamuvuoro ja pääsin neljältä, haukkasin heti silloin skyrin ja muutaman maissikakun. Viideltä alkoi jumppa. Kotona ei ollut valmiina mitään hiilaripitoista, joten söin hiilarit iltapuuron muodossa.

KESKIVIIKKO 14.3
9.05 Kaurapuuroa, jonka joukossa valkuainen, vadelmia ja raejuustoa

14.20 Pinaatti-broilerpyöryköitä ja kasvishöystöä (resepti täällä)

18.15 Vadelma-banaanismoothie (resepti täällä)

21.00 Vadelma-banaaniuunipuuro

Vapaapäivä. Ruoanlaiton aloitin aivan liian myöhään, joten aamupalan ja lounaan väli venyi turhan pitkäksi. Välipalan söin vasta kuuden jälkeen, joten toinen ruoka jäi kokonaan pois. Hiilarit meni taas iltapuuron muodossa.

TORSTAI 15.3
8.25 Kaurapuuroa, jonka joukossa valkuainen, vadelmia ja raejuustoa

12.30 Uunilohta, uunijuureksia, salaattia, pinaattia, kurkkua, paprikaa ja raejuustoa

15.15 Mango-kookossmoothie (resepti täällä)

18.05 Gluteenittomia tortilloja 2kpl, salaattia, pinaattia, kurkkua, tomaattia, 3% fetaa/salaattijuustoa, salsaa ja maustettua jauhelihaa

21.05 Maitorahka ja ananasmurskaa

Vapaapäivä. Ruokailurytmi juuri sopiva. Parin viime päivän aikana hiilarit vähän unohtuneet, joten tortillapäivä ja hiilarien tankkaamista. Itse tykkään heittää tortillat pohjalle, täytteet päälle ja syödä koko homman haarukalla ja veitsellä. Illalla vielä 19.15 jumppa.

PERJANTAI 16.3
8.40 Vadelma-banaaniuunipuuro

11.50 Gluteenittomia tortilloja 2kpl, salaattia, pinaattia, kurkkua, tomaattia, 3% fetaa/salaattijuustoa, salsaa ja maustettua jauhelihaa

15.15 Mango-kookossmoothie

22.25 Pinaatti-broilerpyöryköitä ja kasvishöystöä töissä

01.00 Maitorahka ja ananasmurskaa

Iltavuoro töissä kahteentoista saakka. Suunnitelmana syödä töissä ruoka ja iltapalakin vielä joskus 22-23 välillä. Töissä hirveä kiire ja syömään pääsin vasta myöhään illalla. Ruokailujen väli aivan liian pitkä, 7 tuntia. Iltapala vasta kotona töiden jälkeen.

LAUANTAI 17.3
9.25 Vadelma-banaaniuunipuuro

12.15 Pinaatti-broilerpyöryköitä ja kasvishöystöä, 3kpl maissikakkuja ja polarin 5% juustoa

15.40 Mango-kookossmoothie töissä

20.20 Lohisalaatti töissä

22.40 4kpl maissikakkuja ja polarin 5% juustoa, suolakinuskin makuinen skyr

Pitkä päivä töissä, yhdestä kymmeneen. Smoothie mukana, jottei ruokailuvälit veny hirvittävän pitkiksi.

SUNNUNTAI 18.3
9.30 Vadelma-banaaniuunipuuro

12.50 Jauhelihaa, gluteenitonta makaronia, pakastekasviksia, kurkkua, tomaattia ja raejuustoa

16.05 Mango-kookossmoothie töissä

19.50 Katkarapu-vuohenjuustosalaatti töissä

22.50 Lohilon tuplasuklaan makuinen proteiinijäätelö

Aamupäivällä bodystep tunti, lounasta massuun ja iltavuoroon kolmeksi. Smoothie taas mukana ja ruokailuvälit pysyivät hyvinä. Illalla vielä hiukan herkuttelua ennen dieetin alkamista.

Tänään alkoikin sitten dieetti. Päätin lähteä mukaan Fitfarmin tarjoamaan ilmaiseen kolmen viikon Go Fat Go -ohjelmaan. Musta on ihan huippua, että Fitfarm tarjoaa tälläisen mahdollisuuden ja vieläpä ilmaiseksi. Ensi viikolla olisi vihdoin myös kehonkoostumusmittaus. Nyt tehdään hurjasti duunia kolme viikkoa ja sitten palataan takaisin normaaliin, terveelliseen, mutta ei niin tiukkaan ruokavalioon.

~Susa

TOP 3 Smoothiet

Kävin maanantaina ostamassa uuden blenderin vanhan sanottua sopimuksensa irti. Seisoin Prisman hyllyvälissä varmaan ainakin puoli tuntia vertaillein tehosekoittimia toisiinsa. Siinä sitten eri ominaisuuksia ja tehoja vertailtuani päädyin lopulta Wilfan tehosekoittimeen. En ole ennen kyseisestä merkistä edes kuullut, mutta Wilfalta näytti olevan montaa erilaista vaihtoehtoa. Yksi syy miksi päädyin Wilfaan on se, että tehosekoittimeen saa ostettua erikseen kätevän matkapullon ja erillisen terän jolla pystyy tekemään smoothien suoraan matkapulloon. Matkapulloa en vielä ostanut, mutta sellainen tulee takuuvarmasti vielä hankittua. Kyseisen blenderin malli on Crush GO BBL-1200W. Hintaa Prismassa kyseisellä blenderillä oli 89 euroa. Matkapullo ja terä maksoivat 19,95e. Matkapulloja myytiin myös erikseen ilman terää, pelkän pullon hintaa en tarkkaan muista, mutta veikkaisin sen olleen 10-15 euron välillä. Tehoja löytyy tuo 1200 wattia ja blenderi soveltuu myös jääpalojen murskaamiseen. Tehosekoittimessa on portaaton säätö ja pulssitoiminto. Nyt pari kertaa blenderiä käyttäneenä voin sanoa sen olevan tehokas. Smoothieta tehdessä olen käyttänyt säädön puoliväliä ja hyvin on ainekset menneet sekaisin. Marjat olen laittanut joukkoon suoraan pakkasesta. Vanhan blenderin kanssa sulatin marjoja mikrossa muutaman minuutin. Tämän kanssa ei sulatukselle ole tarvetta ollut.

Uudella blenderillä on kelvannut hurauttaa smoothiet. Itse tykkään simppeleistä smoothieista joihin ei tarvita monia raaka-aineita. Smoothieita voi tehdä monenlaisia ja sekaan voi laittaa oikeastaan mitä vain, mutta minun suosikkini ovat yksinkertaisuudessaan mango-kookos, mustikka-banaani-pinaatti ja vadelma-banaani. Itse käytän smoothien pohjana aina rasvatonta luonnonjogurttia. Vaihtoehtoja on monia, pohjana voi käyttää maitorahkaa, kasvimaitoja, vettä tai tavallista maitoa.

MANGO-KOOKOSSMOOTHIE
2 dl rasvatonta luonnonjogurttia
1 tuore mango TAI 4-5 dl pakastemangoa
2 rkl kookoshiutaleita

Mittaa blenderiin luonnonjogurtti. Kuori ja pilko mango, poista kivi. Vaihtoehtoisesti voit käyttää pakastemangoa. Lisää mango blenderiin. Lisää lopuksi joukkoon kookoshiutaleet. Sulje kansi tiiviisti ja käynnistä blenderi. Blendaa kunnes smoothie on tasaista. Nauti!

MUSTIKKA-BANAANI-PINAATTISMOOTHIE
2 dl rasvatonta luonnonjogurttia
4-5 dl pakastemustikkaa
1-2 kourallista babypinaattia
½ banaani

Mittaa blenderiin luonnonjogurtti. Huuhtele pinaatti ja lisää joukkoon. Pilko banaani siivuiksi. Lisää banaani ja pakastemustikat. Sulje kansi tiiviisti ja käynnistä blenderi. Blendaa kunnes smoothie on tasaista. Nauti!

VADELMA-BANAANISMOOTHIE
2 dl rasvatonta luonnonjogurttia
4-5 dl pakastevadelmia
½ banaani

Mittaa blenderiin luonnonjogurtti. Pilko banaani joukkoon ja lisää lopuksi jäiset vadelmat. Sulje kansi tiiviisti ja käynnistä blenderi. Blendaa kunnes smoothie on tasaista. Nauti!

~Susa

Pinaatti-broilerpyörykät ja kasvishöystö

Vapaapäivinä tykkään käyttää enemmän aikaa ruoanlaittoon. Tykkään muutenkin käyttää mieluummin tuoreita kasviksia, enkä kovinkaan usein käytä pakastekasviksia, vaikka niitä hätävarana aina pakkasesta löytyykin. Pakastevihannekset olisivat huomattavasti nopeampi vaihtoehto varsinkin kiireisiin hetkiin. Kiireen varalta minulta löytyy lähes aina kaapista salaattitarpeet ja jos kotona ei muuta ruokaa ole niin päädyn usein salaattiin. Tänään tein pitkästä aikaa pinaatti-broilerpyöryköitä. Perinteisistä lihapullista en ole koskaan pahemmin välittänyt, mutta broilerin jauhelihasta tulee omaan makuun mukavan kevyet pyörykät.

Pyöryköihin ei kovin montaa ainesta tarvita. Niihin riittää broilerin jauheliha, pinaatti, juustoraaste, sipuli, valkosipuli, suola ja hiukan oliiviöljyä sipuleiden paistamiseen. Itse käytän Polarin 5% juustoa lähes kaikessa. Maukkaammat pyörykät saa käyttämällä vaikkapa parmesaanijuustoa tai ihan vain rasvaisempaa juustoa. Itselleni tämä versio on juuri sopivan makuinen.

PINAATTI-BROILERPYÖRYKÄT
400 g broilerin jauhelihaa
80 g babypinaattia
1 dl juustoraastetta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
oliiviöljyä paistamiseen

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit pannulla oliiviöljyssä, anna jäähtyä. Huuhtele ja kuivaa babypinaatit. Pilko pinaatit pieneksi silpuksi. Sekoita kulhossa broilerin jauheliha, pinaattisilppu, suola, juustoraaste ja jäähtyneet sipulit. Sekoita tasaiseksi massaksi. Muotoile massasta pyöryköitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista uunissa 225°C noin 15 minuuttia. Pyöryköiden kaveriksi sopii hyvin vaikkapa riisi. Itse en ole parina viime päivänä hirveästi hiilareita syönyt, sillä viikonlopun reissun jäljiltä tuntuu ettei kroppa ole niitä kaivannut. Viikonloppuna tuli tankattua hiilareita ihan riittämiin. Kaveriksi tein tomaattista kasvishöystöä. Kasvishöystöä teen aina fiilispohjalta ja heittelen joukkoon milloin mitäkin kasviksia sen mukaan mitä jääkaapista löytyy. Yleensä käytän pelkkää tomaattimurskaa pari purkkia. Tänään kaapissa ei ollut kuin yksi purkki, niin laitoin molempia, tomaattimurskaa ja paseerattua tomaattia. Mikäli makua kaipaa enemmän voi joukkoon hyvin laittaa pippuria, paprikajauhetta, chiliä tai muuta vastaavaa.

TOMAATTINEN KASVISHÖYSTÖ
3 porkkanaa
1 vihreä paprika
1 keltainen paprika
1 punainen paprika
½ kesäkurpitsa
3 herkkusientä (voi laittaa enemmänkin)
1 prk tomaattimurskaa
1 prk paseerattua tomaattia
ripaus suolaa
oreganoa ja basilikaa
oliiviöljyä paistamiseen

Kuori porkkanat. Pilko kaikki vihannekset. Itse laitoin ensin pannulle porkkanat ja paistoin hetken. Seuraavaksi paprikat ja taas paistoin hetken. Sitten sienet, paistoin hetken ja lopuksi lisäsin kesäkurpitsat. Mikäli kaikki kasvikset heittää pannuun samalla kertaa, osa jää koviksi ja osasta tulee aivan liian pehmeitä. Yhteensä kasviksia paistoin noin 15-20 minuuttia, porkkanat olivat kauimmin ja kesäkurpisat vain noin viisi minuuttia. Kaada joukkoon tomaattimurska ja paseerattu tomaatti. Mausta suolalla, oreganolla ja basilikalla. Itse haudutin kasvishöystöä vain reilu viisi minuuttia, koska pyörykät olivat jo tässä kohtaa valmiita. Hauduttaa voi hyvin jopa melkein vartin verran.

Herkullisen ja terveellisen ruoan tekeminen ei ole vaikeaa. Itse suunnittelen ennakkoon viikon ruoat ja teen kauppalapun valmiiksi, jotta muistan ostaa kaupasta kaikki tarvikkeet. Lisäksi varaan kaappeihin ja pakkaseen tarpeita joilla saa kiireessä ja kovassa nälässäkin tehtyä parempia ja terveellisempiä valintoja.

~Susa

Reissu Nurmekselle / Kolille

Perjantaina lähdettiin miehen kanssa aamulla seitsemän maissa ajelemaan kohti Nurmesta. Perillä olimme hiukan ennen neljää, joten pysähdyksineen matkaan meni noin 9 tuntia. Majoituimme Break Sokos Hotel Bombassa, joka on kylpylähotelli. Jätimme tavarat huoneeseen ja lähdimme heti ensimmäisenä testaamaan kylpylän. Emme tajunneet miehen kanssa kumpikaan ottaa yhtään kuvaa itse kylpylästä. Kylpylää on ihan viime vuosina remontoitu ja se oli kyllä tosi kiva. Itselläni ei pahemmin kokemusta kylpylöistä ole. Pukuhuoneiden jälkeen tuli sauna/suihkutilat, jotka olivat yhteiset. Itse tykkäsin, koska saunomaan pääsi yhdessä. Saunoja oli kolme erilaista ja lisäksi löytyi myös elämyssuihkut. Itse kylpylän puolella oli yksi iso allas, lastenallas, poreamme ja kylmä- sekä kuuma-allas. Tilasta löytyi myös lämpötuolit ja allasbaari. Ulkona oli lisäksi vielä kaksi poreammetta, jotka olivat myös talvikäytössä. Reilut pari tuntia saimme kylpylässä kulutettua.

Illalla menimme syömään hotellin ravintolaan, Trattoria Pieliseen, joka tarjosi italialaisia makuja. Itse olen italialaisen ruoan ystävä ja rakastuin paikkaan ja ruokiin heti. Tuolla täytyy kyllä päästä käymään uudestaan. Palvelussa oli hiukan parantamisen varaa, mutta ruoka oli kyllä aivan taivaallista. Iso plussa siitä, että pitsaa ja pastaa sai gluteenittomana. Pitsaa en maistanut, mutta pasta oli todella hyvää. Kaiken huipuksi sieltä sai gluteenitonta suklaakakkua, eikä kakku ollut mitään valmiskamaa suoraan pakkasesta, jollaista yleensä ainakin meillä Porissa saa. Seuraavana iltana oli pakko mennä syömään suklaakakkua uudestaan. Muuta makeaa en syönyt. Kaloreita en reissun aikana miettinyt. Oli kivaa syödä hyvin ja nauttia, mutta sunnuntaina alkoi kyllä olla jo melko ällöttävä ja turvonnut olo. Reissun jälkeen oli kiva palata arkeen ja sen kyllä huomasi, että kroppakin alkoi vaatia kevyempää ruokaa.

Hotellin väki oli todella ystävällistä ja paikasta jäi positiivinen fiilis. Hotellin aamiaisella oli neljän viljan puuroa ja ohrapuuroa. Kaikista hienointa oli se, että molempina aamuina hotellin väki teki minulle oman kaurapuuron, kun pyysin. Aamupuurosta on tullut niin tiukka tapa, ettei millään viitsi olla kahta päivää ilman, jos ei ole aivan pakko. Kiitollinen olo tuli, kun puuroni sain.

Lauantaina suunnattiin heti aamiaisen jälkeen Kolille, jonne ajoi reilun tunnin verran. Menimme käymään Kolin kansallispuistossa. Maisemat olivat aivan uskomattomat. Eniten harmitti, että päivä oli niin pilvinen. Sieltä olisi saanut aivan huikeita kuvia, jos sää olisi ollut parempi.

Kolille täytyy kyllä ehdottomasti päästä käymään kesällä. Itse tykkään enemmän vedestä ja jotenkin veden ääreltä otetut kesäiset kuvat kolahtaa muhun paremmin kuin talvimaisemat. Kolilta löytyy myös S-ryhmän kylpylähotelli, Break Sokos Hotel Koli, joka on aivan kansallispuiston vieressä. Seuraavaksi tarvii varmaan majoittua siellä, jos vielä Kolille päin suunnataan. Kävimme syömässä hotellin yhteydessä olevassa Grill It! -ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja palvelu sitäkin parempaa.

Reissu oli kaikin puolin onnistunut, emmekä olisi miehen kanssa paremmin voineet juhlistaa 8 vuotta kestänyttä yhteistä taivaltamme.

~Susa