Terveellisempää ruokaa

Terveellisen ruoan ei tarvitse olla huonoa, eikä sen pidäkään olla. Kuka nyt haluaisi pahaa ruokaa syödä? Olen aina pitänyt leipomisesta, mutta ruoanlaitto on ollut välillä aikamoista pakkopullaa. Nyt kun ruokavaliosta on jäänyt pois kermat, kastikkeet ja rasvaiset juustot niin asenteeni ruoanlaittoon on selvästi muuttunut. Olen oppinut viihtymään keittiössä. On kivaa kun saa keksiä uusia juttuja, joita ei ole ennen tullut kokeilleeksi saatikka edes ajatelleeksi. Netti on pullollaan reseptejä ja inspiraatiota löytyy joka puolelta. Kevyemmin syöminen voi olla hurjan monipuolista. Itse ainakin syön paljon monipuolisemmin kuin ennen. Nyt kun olen flunssassa ja salille ei ole päässyt niin olen viettänyt enemmän aikaa keittiössä. Tänään lounaslistalla oli broileria, bataattiranskalaisia ja lisuke punajuuresta. En muista koska olisin viimeksi syönyt yhtä hyvää ruokaa kuin tänään.

BATAATTIRANSKALAISET (alkuperäinen ohje täältä)
3 bataattia
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 rkl maissitärkkelystä
3 rkl (oliivi)öljyä

Kuumenna uuni 225°C. Kuori ja pilko bataatit tikuiksi. Laita suureen kulhoon maissitärkkelys, suola ja mustapippuri. Kaada päälle bataattitikut ja sekoita. Lisää lopuksi oliiviöljy (itselläni ei ollut, joten käytin rypsiöljyä) ja sekoita. Levitä bataatit leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Koita asetella bataatit niin etteivät ne olisi kovin paljoa päällekkäin. Paista uunissa 10 minuuttia, ota pois ja kääntele lastalla. Laita takaisin uuniin ja paista vielä 10 minuuttia. Bataattiranskalaiset ovat valmiita kun ne ovat saaneet hiukan väriä. Maissitärkkelyksen tehtävänä on tehdä ranskalaisista rapeita. Itse en siinä onnistunut, mutta bataattiranskalaiset olivat silti todella herkullisia.

Bataattiranskalaisten kaveriksi tein uunibroileria. Olen laiska paistamaan kanaa pannulla ja laitankin sen lähes joka kerta uuniin. Välillä käytän valmiiksi marinoitua ja välillä maustan broilerin itse. Tänään lautaselle päätyi marinoitua, osittain siksi, että se oli tarjouksessa. Broilerit paistoin pakkauksen ohjeen mukaan uunissa 225°C 15 minuuttia.

Jääkaapissa oli sopivasti vielä pari punajuurta, joten tein niistä lisukkeen. Mikään ei ole parempaa yhdessä kuin punajuuri ja vuohenjuusto. Onneksi tällekin yhdistelmälle löytyy kevyempi vaihtoehto joka ei ole lainkaan hassumpi, nimittäin punajuuri ja feta/salaattijuusto.

PUNAJUURI-FETALISUKE
2 punajuurta
fetaa / salaattijuustoa
1 rkl pinjansiemeniä
öljyä, (timjamia)

Kuori ja kuutioi punajuuri. Kaada punajuuret kulhoon ja lisää joukkoon hiukan öljyä. Itse laitoin joukkoon vielä timjamia, joka mielestäni sopii tosi hyvin punajuuren kaveriksi. Levitä punajuuret leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista uunissa 225°C noin 20-30 minuuttia. Itse paistoin 20 minuuttia (yhtä kauan kuin bataatteja) ja punajuuriin jäi pieni purutuntuma.

Punajuurten tultua uunista lisäsin niiden päälle murskattuja Arlan Apetina juustokuutioita joissa on vain 3% rasvaa. Näiden kaveriksi sopii loistavasti vielä pannulla paahdetut pinjansiemenet. Tälle jo valmiiksi herkulliselle kokonaisuudelle paistoin vielä kaveriksi hiukan kaalia.

Lopputulokseen olin ihan supertyytyväinen. Ruoka myös selvästi tuoksui hyvältä sillä sain jalkoihini pyörimään toisen koiramme, Vilin.

Tässä vielä lopputulos. Kokkaamiseen aikaa meni noin 45 minuuttia. Vähemmällä olisin päässyt jos meillä olisi kiertoilmauuni. Silloin kaikki olisi voinut olla samaan aikaan uunissa. Toki jos broilerin paistaa pannulla niin siinäkin säästää aikaa.

~Susa

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: